Opetus- ja Kulttuuriministeriön kesälajien apurahapäätökset julkaistiin. Purjehduksen apuraha nousi edelliseen vuoteen verrattuna, purjehtijoiden yhteenlaskettu tukimäärä on tänä vuonna 102 000 euroa. Henkilökohtaiseen apurahaan ylsi kahdeksan maajoukkuepurjehtijaa. – Onnittelut urheilijoillemme, sekä kaikille apurahan saanneille urheilijoille. Apurahaurheilijaksi nouseminen ei ole itsestäänselvyys, se vaatii poikkeuksellista tuloskykyä. Urheilijamme ovat...

Suomen Purjehdus ja Veneilyn osastolla 1a2 Aalto-hallissa koko perhe voi tutustua veneilyyn hauskasti, turvallisesti ja toiminnallisesti. Lasten maailmassa perheen pienimmät pääsevät kokeilemaan optimistijollasimulaattoria, testaamaan taitojaan hengauskiikuissa, tutustumaan kilpaveneilyyn ja opettelemaan solmuja. Lasten purjehduskoulun ja Lasten veneilykoulun maksuttomissa puuhavihoissa riittää tekemistä vielä kotimatkallakin. SPV:n palvelupisteessä saat...

Purjehdusmaajoukkue suuntaa elokuussa Haagissa kilpailtavaan MM-regattaan ja samalla Pariisin olympialaisten ensimmäiseen maapaikkakarsintaan uudistuneella maajoukkueella. – Tähtäämme Haagissa neljään maapaikkaan, kahteen mitaliin ja kahteen pistesijaan. Kaikkiaan meillä on mahdollisuus saavuttaa maapaikka Pariisiin kahdeksassa veneluokassa. Realistinen tavoite on viidestä seitsemään paikkaa, Suomen Purjehdus ja Veneilyn valmennuspäällikkö Vili Kaijansinkko summaa....

Kaarle Tapper purjehti pronssia Ranskassa järjestetyissä ILCA-luokkien EM-kisoissa. Tapper lähti finaalipäivään kolmannelta sijalta. Finaalipäivä oli jäädä lähdöittä kevyen tuulen takia. Puoli tuntia ennen aikarajan umpeutumista viimeinen lähtö saatiin käynnistettyä. Tapper purjehti finaalilähdössä viidenneksi, varmistaen pronssimitalinsa. – Odottelimme pitkään vesillä, mutta sitten tulikin aika hyvä keli. Sain...

ILCA-luokkien EM-kisat starttaavat keskiviikkona Ranskan Hyères’issä. A-maajoukkueesta regattaan osallistuvat Kaarle Tapper, Valtteri Uusitalo ja Nooa Laukkanen, sekä B-maajoukkueesta Aleksi Tapper ja Otto Dahlberg. Pitkä valmistautuminen kulminoituu vuoden päätöskilpailuun, jossa määritellään samalla lähtöasetelmat ensi vuoden olympiakarsintoja varten. – Valmistautuminen ja viimeisimmät treenit, sekä leirit ovat sujuneet normaalisti, Kaarle Tapper kommentoi Hyères’issä. Monika Mikkola jää sivuun...

Kaarle Tapper nousi lähtövoitolla ILCA 7 -luokan kultaan Kieler Wochen päätöspäivänä. Valtteri Uusitalo purjehti pronssille. Monika Mikkola purjehti hopealle ILCA 6 -luokassa. Aleksandra Blinnikka purjehti pronssia iQFoil-luokassa. Kaarle Tapper purjehti nousujohteisen regatan, ja hallitsi päivän mitalilähtöä. – Olen tosi tyytyväinen koko viikon kisaan. Kisat lähtivät vähän heikosti käyntiin mutta...

Kieler Woche kilpaillaan tuttuun tapaan juhannusviikolla Saksassa. Ensimmäiset kilpailulähdöt käynnistyvät keskiviikkona 22. kesäkuuta, kilpailut käydään sunnuntaihin asti. Suomalaisedustus Kielissä on laaja. Kevään maailmancupeissa kaksi palkintokorokesijaa Nacra 17 -luokassa purjehtineet Sinem Kurtbay ja Akseli Keskinen hakevat vahvalle kaudelleen jatkoa. Tokion olympialaisissa Suomea edustanut Kaarle Tapper, sekä...

Rankka purjehdusviikko ILCA 7 -luokan MM-kilpailuissa päättyi lauantaina Meksikossa. Valtteri Uusitalopurjehti 44:nneksi ja Aleksi Tapper ylsi sijalle 62, kummatkin kilpailivat kultafinaaleissa. Otto Dahlberg ylsi hopeafinaaleissa sijalle 106. Viikko purjehdittiin vaihtelevissa sääolosuhteissa. Liki 30 asteen kuumuudessä käydyt kisat tarjosivat alkuviikosta kovempaa keliä, ja ratkaisupäiville haastavan kevyttä...

Olympiapurjehduksen kilpailukausi jatkuu Hyères’in kovatasoisessa kansainvälisessä regatassa Ranskassa. Maajoukkueesta on kilpailussa mukana viisi venekuntaa kolmessa luokassa. Maailmancupissa hienosti palkintokorokkeelle Nacra 17 -luokassa purjehtineet Sinem Kurtbay ja Akseli Keskinen jatkavat kautta hyvillä mielin. – Jatkamme siitä, mihin jäimme. Tässä ei ehtinyt tulla paljon treenipäiviä Palman jälkeen, mutta se...

Kilpapurjehduksen tukisäätiö on jakanut tänä vuonna Sailing Team Finlandin kärkipurjehtijoille tuntuvasti tukea. Päätöksenteon tukena Kilpapurjehduksen tukisäätiössä on käytetty Suomen Purjehdus ja Veneilyn maajoukkuekriteereitä ja -tuloksia. Kilpapurjehduksen tukisäätiön tuet 2022: Kaarle Tapper, ILCA 7, 2 500 euroa Sinem Kurtbay ja Akseli Keskinen, Nacra 17, 2 500...