Suomen Purjehdus ja Veneily nimesi olympialuokkien maajoukkueen vuodelle 2021. Kun Pariisiin on aikaa vain 3,5 vuotta, siintävät purjehtijoiden katseet Tokion lisäksi jo seuraavassa olympiadissa. – Haluamme Tokiosta mahdollisimman hyvän tuloksen, mutta katsomme samalla jo vahvasti Pariisiin 2024. Olemme vahvistaneet maajoukkuetta sekä purjehtijoiden että valmennuksen osalta...

Suomalaispurjehtijoiden vuoden viimeinen regatta kilpailtiin Portugalin Vilamourassa, jossa Tuula Tenkanen sijoittui Laser radialissa mallikkaasti viidenneksi ja Monika Mikkola täydensi suomalaismenestyksen kahdeksannella sijallaan. Puolustusvoimain Urheilukoulua käyvä Nooa Laukkanen jatkoi EM-regatassa näyttämiään pirteitä otteita ja sijoittui Laser standardissa 63 veneen joukossa 13:nneksi. Valtteri Uusitalo sijoittui mainiosti 15:nneksi....

Laser standard- ja Laser radial -luokkien EM-kilpailut alkavat tänään Puolan Gdanskissa. Regattaan osallistuu kaikkiaan 300 purjehtijaa, ja kilpailu on kovatasoisempi, kuin syksyn ensimmäinen kansainvälinen kohtaaminen Kielissä. Luvassa on heti alkuun haastava päivä, sillä ennuste lupaa epätasaista maatuulta. – Täällä on paljon veneitä starttilinjalla, esimerkiksi Laser...

Tuula Tenkanen purjehti Kieler Wochen kansainvälisessä regatassa Saksassa seitsemänneksi. Hän onnistui nousemaan päätöspäivänä Laser radialin kokonaistuloksissa kaksi sijaa. – Oli kyllä kiva kisata pitkästä aikaa! Lähes koko kilpailun ajan oli reipasta maatuulta ja isoja tuulenkääntymiä. Kokonaisuudessaan kisa oli minulta ihan hyvä, Tenkanen kommentoi. – Kesän...

Saksan Kielissä perinteisesti juhannuksen aikaan kilpailtava Kieler Woche siirtyi koronapandemian vuoksi syyskuulle. Se alkaa olympialuokkien osalta tänään ja kerää nelipäiväiseen regattaan purjehduksen huiput. Monille purjehtijoille Kiel on ensimmäinen kansainvälinen kisa sitten alkuvuoden. – Ilmoittautuneiden perusteella osanottajajoukko on kovatasoinen, mutta myös muille kuin suomalaisille on voinut...

SPV:n syksyn ensimmäinen Laser 4.7 -leiri järjestettiin HSS:llä 29.-30. elokuuta. Leirille osallistui 15 nuorta purjehtijaa sekä SPV:n valmentajina toimineet Tom Lönnqvist, Martin Gahmberg ja Vili Kaijansinkko sekä maajoukkuepurjehtijat Kaarle Tapper ja Valtteri Uusitalo. Kaksipäiväinen leiri oli SPV:n valmennuspäällikkö Kaijansinkon mukaan onnistunut osoitus eri sidosryhmien toimivasta yhteistyöstä. Seuraavallakin...

Laser standard -tiimi vietti onnistuneen treeni- ja kilpailujakson Portugalin Vilamourassa. Reissun kruunasi kovatasoinen Portugal Grand Prix, jossa Nooa Laukkanen sijoittui 12:nneksi. – Sijoitus antoi lisää puhtia talven systemaattiseen treenaamiseen. Oli myös virkistävää saada Kreikan moninkertainen nuorten MM-ykkönen Dimitris Papadimitrou mukaan treeniryhmään, Laukkanen sanoo. – Meillä...

Purjehduksen alle 19-vuotiaiden MM-kilpailut käynnistyvät tänään Yhdysvaltojen Texasissa. Suomalaisista mukana ovat: Cecilia Dahlberg, Laser radial -tytöt Valtteri Uusitalo, Laser radial -pojat Filip Store ja Iida Vauhkonen, Nacra 15 Sissel von Schoultz ja Helmi Pettay, 29er-tytöt Ville Korhonen ja Robin Berner, 29er-pojat Seuraa suomalaisten kisaa ja...

Suomen E-jollapurjehtijat nappasivat puolet jaossa olleista mitaleista nuorten Euroopan mestaruuskilpailuissa Ranskassa: kolme kultaa, kaksi hopeaa ja yksi pronssi! Martta Soini voitti kultaa naisten kokonaiskilpailussa ja Cecilia Dahlberg alle 18-vuotiaiden sarjassa. Valtteri Uusitalo voitti kultaa ja Ilari Muhonen hopeaa miesten alle 18-vuotiaiden sarjassa ja kokonaiskilpailussa Valtteri...

Purjehduksen olympiakarsintoja käydään monessa vaiheessa, ja kun luokkiakin on kymmenen, ei kaavio ole ihan yksinkertainen. Olympialaisten lajitarjontaa on uudistettu kovalla kädellä. Myös purjehduksessa on tehty monia uudistuksia, lähtökohtana sukupuolien välinen tasa-arvo ja TV-ystävällisyys. Vuoteen 1988 saakka purjehduksessa miehet ja naiset kilpailivat teoriassa samoissa kilpailuissa. Soulissa...