Finnjollissa vuonna 2017 nuorten EM-pronssia ja MM-kultaa voittanut Oskari Muhonen nostettiin vuoden 2018 purjehdusmaajoukkueeseen. Muhonen menestyi myös aikuisten arvokilpailuissa mallikkaasti (11:s MM-regatassa). – On hienoa, että saamme lisää nuoria purjehtijoita maajoukkuetasolle. Kaikkiaan maajoukkueen tilanne näyttää vakaalta. Suuntaamme kohti Århusin MM-kilpailuita ja samalla Tokion olympialaisten ensimmäistä...

Suomen Purjehdus ja Veneily ry:n (SPV) superviikonlopussa juhlittiin vuoden 2017 menestyjiä ja linjattiin vuoden 2018 toimintaa. Lauantain Yhdessä Vesille – Suomi 100 -gaala jatkoi SPV:n tänä vuonna aloittamaa hanketta, joka yhdistää erilaisin tapahtumin niin kilpapurjehtijat, nopeusveneilijät kuin huviveneilijätkin. – Yhdessä Vesille – Tillsammans till Sjöss...

Oskari Muhonen on Finnjolla-luokan alle 23-vuotiaiden tuore maailmanmestari. Hän nousi Unkarin Balatonfüredissa purjehditun regatan kärkeen perjantaina ja säilytti sijan loppuun saakka, kun lauantaina ja sunnuntaina ei päästy tuulettomuuden vuoksi purjehtimaan lainkaan. – Fiilikset ovat nyt tietenkin todella hyvät. Harmi silti, että emme päässeet viikonloppuna enää kilpailemaan,...

Oskari Muhonen on Finnjolla-luokan alle 23-vuotiaiden tuore maailmanmestari. Hän nousi Unkarin Balatonfüredissa purjehditun regatan kärkeen perjantaina ja säilytti sijan loppuun saakka, kun lauantaina ja sunnuntaina ei päästy tuulettomuuden vuoksi purjehtimaan lainkaan. – Fiilikset ovat nyt tietenkin todella hyvät. Harmi silti, että emme päässeet viikonloppuna enää...

Olympiapurjehduksen RS:X-, Finnjolla- ja 470-luokkien EM-kilpailut ovat päättyneet. Nuori Finnjolla-lupaus Oskari Muhonen purjehti Ranskan Marseille’ssa alle 23-vuotiaiden EM-pronssia ja sijoittui avoimissa EM-kilpailuissa parhaana suomalaisena 16:nneksi. – Regatta oli kokonaisuudessaan minulta hyvä suoritus. Oli positiivista huomata, että pystyn taistelemaan kärkisijoista kovassakin kelissä. Toki tuo alle 23-vuotiaiden...

Perinteiset Vuoden valinnat julkistettiin lauantaina 22. marraskuuta Suomen Purjehdus ja Veneilyn kaudenpäätösjuhlassa. Vuoden seuraksi valittiin Airisto Segelsällskap i Åbo. 160-vuotisjuhliaan viettävä seura järjesti erittäin onnistuneet 8mR-luokan maailmanmestaruuskilpailut yhteistyössä lähialueen muiden seurojen ja toimijoiden kanssa. ASS ja 8mR-kilpailut innostivat myös nuoria klassikkopurjehduksen pariin. 8mR-luokan MM-kilpailut voitti...

Veneilyn viikkokatsaus kokoaa yhteen edellisen ja alkaneen viikon kilpailut sekä muut ajankohtaiset veneilytapahtumat. Purjehdusliigan juhlakausi huipentui ESF:n juhlaan Suomen Purjehdusliigan kymmenvuotisjuhlakausi huipentui sunnuntaina 7. syyskuuta Maarianhaminassa, jossa Esbo Segelförening (ESF) otti näyttävän kaksoisvoiton SM-finaalissa. Seuran ykkösjoukkue kruunattiin Suomen mestariksi ja kakkosjoukkue nousi hopealle. Pronssille purjehti...

Veneilyn viikkokatsaus kokoaa yhteen edellisen ja alkaneen viikon kilpailut sekä muut ajankohtaiset veneilytapahtumat. Kymmenvuotias Purjehdusliiga huipentuu SM-finaaliin Ahvenanmaalla Suomen Purjehdusliigan kymmenvuotisjuhlakausi saa arvoisensa päätöksen, kun SM-finaali käynnistyy perjantaina Maarianhaminan edustalla. Kilpailun isäntänä toimii Åländska Segelsällskapet, ja panoksena on vuoden 2025 seuramestaruus. Semifinaalit purjehdittiin Helsingissä Nyländska...