Laser radial -purjehtija Monika Mikkola sijoittui Tanskan Århusissa kilpailtavan MM-regatan mitalilähdössä kuudenneksi ja päätti kilpailun neljänteen sijaan. – Tänään oli tuulista, mutta onneksi kisasimme lähellä rantaa, joten tuuli oli aika puuskikasta eikä tasaista kovaa tuulta. Aluksi lähtö meni minulta huonosti, mutta päättyi lopulta hyvin, Mikkola...

Purjehduksen MM-kisat eivät ole vielä tuoneet suomalaisille olympiamaapaikkoja Tokioon. Sekä Laser radialissa että Laser standardissa tilanne näyttää kuitenkin lupaavalta. Kaarle Tapper on Laser standardissa sijalla 17 ja maiden välisessä vertailussa 11:ntenä, kun paikkoja on Tanskassa jaossa 14 parhaalle maalle. Laser radialissa sekä Monika Mikkola (kahdeksantena)...

Århusin MM-regatan toinen päivä sujui mukavassa merituulessa. Vauhtiin pääsivät myös Laser-luokat, joissa molemmissa nähtiin suomalaisonnistumisia. Tuula Tenkanen saalisti sijat neljä ja viisi, ja Monika Mikkolapurjehti lähtövoiton ja sijan 14. Tenkanen on nyt seitsemäntenä ja Mikkola yhdeksäntenä. – Onnistuin purjehtimaan suhteellisen tasaisesti. Toki tein muutaman pienen...

Monika Mikkola varmisti Laser radialin mitalilähdössä Hyères’in maailmancupin toisen sijan. Mikkola piti kakkospaikkaa Ranskassa jo lauantain jälkeen eikä päästänyt kolmantena ollutta Yhdysvaltain Paige Raileya edelleen myöskään sunnuntaina. Lopulta kaksikon välille jäi jopa 11 pisteen ero Mikkolan hyväksi. Laser radial -luokan voitti Alankomaiden Marit Bouwmeester, joka...

Monika Mikkola varmisti Laser radialin mitalilähdössä Hyères’in maailmancupin toisen sijan. Mikkola piti kakkospaikkaa Ranskassa jo lauantain jälkeen eikä päästänyt kolmantena ollutta Yhdysvaltain Paige Raileya edelleen myöskään sunnuntaina. Lopulta kaksikon välille jäi jopa 11 pisteen ero Mikkolan hyväksi. Laser radial -luokan voitti Alankomaiden Marit Bouwmeester, joka...

Monika Mikkola päätti purjehduksen olympialuokkien maailmancupin finaalin yhdeksänteen sijaan. Hän sijoittui Laser radialin mitalilähdössä kuudenneksi. Mikkola oli ainoa suomalaisedustaja Espanjan Santanderissa kilpaillussa maailmancupin finaalissa. Laser radial -regatan voitti Belgian Evi van Acker. Tulokset: http://manage2sail.com/en-US/event/1f4c5cb6-3823-4892-8839-4109a758ec89#!/results?classId=bc3c97c1-d628-44e3-aeb7-097e8ea45f7d

Monika Mikkola sijoittui seitsemänneksi olympiapurjehduksen maailmancup-osakilpailussa Hollannin Medemblikissä. Hän oli sunnuntain Laser radial -mitalilähdössä neljäs. – Mitalilähtöön pääseminen maailmancupissa on aina kivaa. Tänään tuuli enemmän kuin muina päivinä. Oli hauska nähdä, että vauhtini riittää tässäkin kelissä ja pärjään parhaita vastaan. Pieni taktinen virhe vei minulta...

Tuula Tenkanen päätti Portugalin Vilamouran kansainvälisen regatan Laser radial -luokan viidenteen sijaan. Hän sijoittui lauantain lähdöissä neljänneksi ja kolmanneksi. – Oli hyvä kisa. Olen erityisen tyytyväinen startteihini, joiden kanssa minulla on ollut haasteita. Tästä on kiva lähteä kohti olympialaisia, Tenkanen kommentoi 89 Laser radial -purjehtijan...

Suomalaispurjehtijoiden vuoden viimeinen regatta kilpailtiin Portugalin Vilamourassa, jossa Tuula Tenkanen sijoittui Laser radialissa mallikkaasti viidenneksi ja Monika Mikkola täydensi suomalaismenestyksen kahdeksannella sijallaan. Puolustusvoimain Urheilukoulua käyvä Nooa Laukkanen jatkoi EM-regatassa näyttämiään pirteitä otteita ja sijoittui Laser standardissa 63 veneen joukossa 13:nneksi. Valtteri Uusitalo sijoittui mainiosti 15:nneksi....