Finnjollissa vuonna 2017 nuorten EM-pronssia ja MM-kultaa voittanut Oskari Muhonen nostettiin vuoden 2018 purjehdusmaajoukkueeseen. Muhonen menestyi myös aikuisten arvokilpailuissa mallikkaasti (11:s MM-regatassa). – On hienoa, että saamme lisää nuoria purjehtijoita maajoukkuetasolle. Kaikkiaan maajoukkueen tilanne näyttää vakaalta. Suuntaamme kohti Århusin MM-kilpailuita ja samalla Tokion olympialaisten ensimmäistä...

Tuula Tenkanen sijoittui Barcelonassa kilpaillussa Laser radial -luokan EM-kilpailussa viidenneksi. Tenkanen oli kokonaisuutena kilpailuviikkoon tyytyväinen, mutta lauantain ja perjantain turhat virheet jäivät harmittamaan. Pronssiin jäi matkaa vain seitsemän pistettä. – Hävisin virheideni vuoksi pisteissä aika paljon, joten toki ne harmittavat. Ei auta muuta kuin ottaa niistä opiksi...

Tuula Tenkanen sijoittui Barcelonassa kilpaillussa Laser radial -luokan EM-kilpailussa viidenneksi. Tenkanen oli kokonaisuutena kilpailuviikkoon tyytyväinen, mutta lauantain ja perjantain turhat virheet jäivät harmittamaan. Pronssiin jäi matkaa vain seitsemän pistettä.

Oskari Muhonen on Finnjolla-luokan alle 23-vuotiaiden tuore maailmanmestari. Hän nousi Unkarin Balatonfüredissa purjehditun regatan kärkeen perjantaina ja säilytti sijan loppuun saakka, kun lauantaina ja sunnuntaina ei päästy tuulettomuuden vuoksi purjehtimaan lainkaan. – Fiilikset ovat nyt tietenkin todella hyvät. Harmi silti, että emme päässeet viikonloppuna enää kilpailemaan,...

Oskari Muhonen on Finnjolla-luokan alle 23-vuotiaiden tuore maailmanmestari. Hän nousi Unkarin Balatonfüredissa purjehditun regatan kärkeen perjantaina ja säilytti sijan loppuun saakka, kun lauantaina ja sunnuntaina ei päästy tuulettomuuden vuoksi purjehtimaan lainkaan. – Fiilikset ovat nyt tietenkin todella hyvät. Harmi silti, että emme päässeet viikonloppuna enää...

Suomen purjehdusmaajoukkue tutustuu Tuula Tenkasta ja Monika Mikkolaa lukuun ottamatta ensi vuoden ratkaiseviin MM-vesiin Tanskan Århusissa järjestettävässä esikilpailussa. Ensimmäiset Tokion 2020 olympialaisten maapaikat jaetaan jo vuoden kuluttua samoilla rata-alueilla. 49er FX -purjehtijat Noora Ruskola ja Mikaela Wulff ovat suomalaisista parhaissa asemissa kuudentena. – Kävimme viime...

Tuula Tenkanen sijoittui olympialuokkien maailmancupissa Ranskan Hyères’issä toiseksi. Belgian Evi van Acker ehti vappuaaton mitalilähdössä maaliin neljäntenä ja säilytti näin johtopaikkansa kilpailun loppuun asti. Tenkanen oli mitalilähdössä kymmenes. – Olen tyytyväinen kilpailuun kokonaisuudessaan ja erityisesti siihen, että starttini ovat kehittyneet. Nyt pitää vielä parantaa tasaisuutta,...

Tuula Tenkanen sijoittui olympialuokkien maailmancupissa Ranskan Hyères’issä toiseksi. Belgian Evi van Acker ehti vappuaaton mitalilähdössä maaliin neljäntenä ja säilytti näin johtopaikkansa kilpailun loppuun asti. Tenkanen oli mitalilähdössä kymmenes. – Olen tyytyväinen kilpailuun kokonaisuudessaan ja erityisesti siihen, että starttini ovat kehittyneet. Nyt pitää vielä parantaa tasaisuutta,...

Laser radial -purjehtija Tuula Tenkanen on pitänyt Hyèresin maailmancupin oikukkaissa tuulissa hyvää vauhtia. Hän purjehti lauantain ensimmäisessä lähdössä regatan kolmannen lähtövoittonsa ja sijoittui toisessa seitsemänneksi. Tenkanen varmisti loppusijoituksekseen vähintään toisen sijan, sillä muut eivät voi enää nousta huomenna hänen ohitseen. Tenkanen lähtee mitalilähtöön, jossa on...