Oskari Muhonen on kahden kilpailupäivän ja viiden lähdön jälkeen Finnjollien kärkipaikalla. Muhonen purjehti tänään Italian Genovassa sijat kaksi, kolme ja yhdeksän. – Mulla oli ihan hyvä vauhti tänään, mutta muuten purjehdukseni oli aikamoista puuhastelua. Johdin esimerkiksi ensimmäistä lähtöä alussa selkeästi, mutta rataa olikin muutettu juuri ennen starttia. Onnistuin...

Oskari Muhonen ja muut Finnjolla-miehet pääsivät kahden päivän odottelun jälkeen kilpailemaan Genovan maailmancupissa. Muhonen oli kaikissa kiirastorstain kolmessa lähdössä erinomaisessa iskussa. Maaliin hän tuli sijoilla yksi, kaksi ja yksi. – Oli kiva päästä vihdoin vesille. Vauhtini oli koko päivän aika hyvää, mikä teki kisaamisesta helpompaa, Muhonen kommentoi....

Olympialuokkien vuoden toinen maailmancup alkoi tänään Italian Genovassa suomalaisluokista 49er FX:n (Noora Ruskola/Mikaela Wulff) ja Nacra 17:n (Sinem Kurtbay/Akseli Keskinen) osalta. Huomenna sinivalkoisista luokista aloittavat Laser standard (Kaarle Tapper, Aleksi Tapper ja Nooa Laukkanen) ja Finnjolla (Oskari Muhonen). 49er FX -ryhmät pääsivät ajamaan maanantaina kaksi...

Tuula Tenkanen sijoittui Trofeo Princesa Sofian Laser radial -luokan mitalilähdössä seitsemänneksi ja kilpailun lopputuloksissa neljänneksi. Tenkanen oli kiinni kokonaiskilpailun kolmannessa sijassa vielä viimeiselle avotuuliosuudelle asti, mutta Yhdysvaltain Erika Reineke kiilasi lopulta juuri ennen maalia ohi. – Meillä oli aika kovatuulinen mitalilähtö ja kivat aallot. Oli...

Tuula Tenkanen on hallinnut Palma de Mallorcan suurregatan olosuhteet niin kevyemmällä kuin kovemmallakin kelillä. Lauantain 10 parhaan mitalilähtöön Tenkanen suuntaa kolmantena. Piste-erojen puolesta hänellä on mahdollisuudet nousta jopa voittoon, sillä mitalilähdössä jaetaan tuplapisteet. Tenkasella on 75 pistettä, kun taas kilpailua johtavalla Tanskan Anne-Marie Rindomilla on...

Trofeo Princesa Sofian toinen finaalipäivä sujui kovemmassa kelissä ja jyrkässä aallokossa. Suomalaistuloksissa päivä oli jälleen kaksijakoinen, sillä Tuula Tenkanen purjehti Laser radial -radalla sijat 29 ja kaksi, Oskari Muhonen Finnjollissa sijat 22 ja neljä ja Kaarle Tapper Laser standardissa sijat 50 ja kaksi. – Sain ennen ensimmäistä...

Laser radial -purjehtijat Tuula Tenkanen ja Monika Mikkola olivat vahvoilla myös ensimmäisissä kultafinaalilähdöissä. Tenkanen purjehti sijat yhdeksän ja kahdeksan, ja hän on kokonaistilanteessa kuudentena. Mikkola otti ensimmäisessä lähdössä varaslähdön, mutta oli toisessa neljäs. Näin hän on kokonaiskilpailussa kymmenentenä. – Tänään oli kaksi lähtöä kevyessä tuulessa....

Maajoukkueen Laser-purjehtijat suuntaavat Trofeo Princesa Sofian kultafinaaleihin oivassa iskussa. Kaarle Tapper on kahden päivän jälkeen Mallorcalla Laser standardissa kolmantena, Tuula Tenkanen Laser radialissa kuudentena ja Monika Mikkola Laser radialissa kymmenentenä. – Otin hyvät startit ja pääsin tekemään suunnilleen sitä, mitä pitikin. Olin nopea lensseillä (myötätuuliosuuksilla),...

50-vuotisjuhlaansa viettävä Trofeo Princesa Sofia alkaa tänään. Palma de Mallorcan edustalla purjehdittava kevätkilpailu on kerännyt tänä vuonna yhteen 10 olympialuokkaa, 1 224 purjehtijaa ja 869 venettä 67 eri maasta. Playa de Palman upeat hiekkarannat El Arenalissa ja Can Pastillassa ovat täyttyneet veneistä ja purjelaudoista. Kaikkiaan Palman...

Palma de Mallorcan edustalla odoteltiin tänään melko pitkään tuulta, mutta lopulta lähes kaikissa luokissa päästiin kilpailemaan. Suomalaisten sijoituksia 10 parhaan joukkoon ja kärkisijoillekin nähtiin useita, mutta niiden vastapainoksi kertyi myös isompia pistesaaliita. Kaarle Tapper ja Noora Ruskola/Mikaela Wulff onnistuivat purjehtimaan luokissaan kertaalleen toisena maaliin. –...