Tokion 2020 olympialaisten ensimmäiset purjehduksen maapaikat jaetaan Tanskan Århusissa 2.-12. elokuuta 2018 kilpailtavissa MM-kisoissa. Ensimmäisinä kilpailunsa aloittavat Finnjolla- ja 470-luokat. – Tämä on Tokion olympiadin ensimmäinen kova kisa, jossa on jo mahdollisuus saavuttaa maapaikka olympialaisiin. Kaikki valmistelut on tehty, ja on mukava päästä kisaamaan, Finnjolla-purjehtija Tapio...

Tokion 2020 olympialaisten ensimmäiset maapaikat ovat jaossa Tanskan Århusissa 2.-12. elokuuta 2018 kilpailtavissa MM-kisoissa. Århusissa jaetaan jopa 101 vuoden 2020 olympialaisten 250:stä maapaikasta. Purjehtijoita Tokion 10:ssä veneluokassa tullaan näkemään yhteensä 350. Suomi lähtee Århusiin kovin tavoittein, sillä Sailing Team Finland tähtää saavuttavansa jo vuonna 2018 viisi...

Sotilasurjehduksen MM-kilpailut järjestetään 16.-20. kesäkuuta Helsingin edustalla. J-80-veneet starttaavat NJK:n Valkosaaresta ja kilpailut käydään Kruunuvuorenselällä Match racing -formaatilla. Suomen Merivoimien joukkueen kipparina toimii maajoukkuepurjehtija ja Urheilukoulun Reserviupseerikoulun upseerioppilas Oskari Muhonen, joka voitti viime vuonna alle 23-vuotiaiden maailmanmestaruuden Finnjollassa. Miehistössä ovat kapteeniluutnantti Sami Tamminen, joka kilpaili Sydneyn...

Monika Mikkola varmisti Laser radialin mitalilähdössä Hyères’in maailmancupin toisen sijan. Mikkola piti kakkospaikkaa Ranskassa jo lauantain jälkeen eikä päästänyt kolmantena ollutta Yhdysvaltain Paige Raileya edelleen myöskään sunnuntaina. Lopulta kaksikon välille jäi jopa 11 pisteen ero Mikkolan hyväksi. Laser radial -luokan voitti Alankomaiden Marit Bouwmeester, joka...

Suomen Purjehdus ja Veneily ry:n kotisatamana Vene 18 Båt -messuilla toimii tänä vuonna Messukeskuksen neloshalli, jossa SPV:llä on kaikkiaan neljä aluetta; Yhdessä Vesille -tapahtumalava, Yhdessä Vesille -tapahtuma-allas, Yhdessä Vesille -lasten maailma sekä Veneilijän kamapörssi. Osastolla on teemapäivät, joiden mukaan kunkin päivän ohjelma rakentuu: perjantaina 9.2. teemana on...

Hieno ja onnistunut vuosi 2017 päättyy tänään. Nyt on aika muistella ansioituneita veneilyihmisiä, tekoja ja tapahtumia, jotka palkittiin SPV:n Yhdessä Vesille – Suomi 100 -gaalassa. Melges 24:n MM-kisoista vauhtia Helsinkiin Helsingissä järjestetyt Melges 24 maailmanmestaruuskilpailut olivat onnistuneet ja yksi purjehduskesän ehdottomia kohokohtia. Kilpailijat kehuivat ennen...

49er- ja 49er FX-luokkien maailmanmestaruuksista purjehditaan huomisesta (maanantai) alkaen Portugalin Portossa. Suomea edustavat 49er FX:ssä Noora Ruskola ja Mikaela Wulff. Miehissä menestystä tavoittelevat Victor Silén ja Christoffer Silén. – Pääsimme Portugaliin noin viikko sitten ja saimme heti alle neljä treenipäivää. Treenikisat menivät yllättävän hyvin, ja...

Tapio Nirkko onnistui Tanskan Århusissa kilpaillussa olympialuokkien regatassa erinomaisesti. Hän purjehti tasaisen varmasti koko kilpailun ja kiilasi sunnuntain mitalilähdön toisen sijansa ansiosta lopputuloksissa kolmanneksi. Nirkko jäi lopulta toisesta sijasta vain pisteen. – Tuuli oli todella puuskikas ja itse mitalilähtö hyvinkin tapahtumarikas. Neljänneksi jäänyt puolalainen Piotr...