Olympialuokat valloittavat lähiviikkoina Japanin Enoshiman rannat. 17.-22. elokuuta tulevilla olympiavesillä kilpaillaan esikisat (Ready Steady Tokyo Test Event), ja 25. elokuuta starttaa samoilla vesillä maailmancup. – Japania koetelleen taifuunin vaikutukset jäivät onneksi odotettua vähäisemmiksi täällä. Ainoa haitta oli se, että jouduimme nostamaan valmennusveneitä edestakaisin eikä perjantaina...

Olympialuokkien Finnjolla-, Nacra 17-, 49er FX- ja 49er-purjehtijat aloittavat maanantaina EM-kilpailunsa. Finnjollien Euroopan mestaruuksien lisäksi Kreikan Ateenassa kamppaillaan neljästä Tokion 2020 olympiamaapaikasta. – Meillä on sekä kokenut Tapio Nirkko että nuorempi Oskari Muhonen mukana regatassa, mikä parantaa mahdollisuuksiamme saavuttaa paikka Suomelle. Paikat ovat kuitenkin todella...

Oskari Muhonen sijoittui neljänneksi Italian Genovassa kilpaillussa kevyttuulisessa maailmancupissa. Hän oli Finnjollien mitalilähdössä toinen. – Mitalilähtö oli ihan jees, sillä sain vaikean alun jälkeen otettua kiinni ne veneet, jotka olivat kiinniotettavissa. Se ei valitettavasti riittänyt nousuun kolmen parhaan joukkoon, Muhonen sanoi. Hän johti regattaa alkupäivien...

Oskari Muhonen sai pitkäperjantaina ikäviä iltauutisia, kun häntä vastaan tehty protesti meni läpi ja tuloslistaan päivittyi diskaus. Näin kärkipaikka vaihtui kolmanteen sijaan jo ennen lauantain lähtöjä. – Purjehduksellisesti oli hyvää tekemistä tänään, mutta jälleen tuloksiin vaikuttivat muut asiat. Olin päivän ensimmäisessä lähdössä toisena, kun sain toisen...

Oskari Muhonen on kahden kilpailupäivän ja viiden lähdön jälkeen Finnjollien kärkipaikalla. Muhonen purjehti tänään Italian Genovassa sijat kaksi, kolme ja yhdeksän. – Mulla oli ihan hyvä vauhti tänään, mutta muuten purjehdukseni oli aikamoista puuhastelua. Johdin esimerkiksi ensimmäistä lähtöä alussa selkeästi, mutta rataa olikin muutettu juuri ennen starttia. Onnistuin...

Oskari Muhonen ja muut Finnjolla-miehet pääsivät kahden päivän odottelun jälkeen kilpailemaan Genovan maailmancupissa. Muhonen oli kaikissa kiirastorstain kolmessa lähdössä erinomaisessa iskussa. Maaliin hän tuli sijoilla yksi, kaksi ja yksi. – Oli kiva päästä vihdoin vesille. Vauhtini oli koko päivän aika hyvää, mikä teki kisaamisesta helpompaa, Muhonen kommentoi....

Tuula Tenkanen sijoittui Trofeo Princesa Sofian Laser radial -luokan mitalilähdössä seitsemänneksi ja kilpailun lopputuloksissa neljänneksi. Tenkanen oli kiinni kokonaiskilpailun kolmannessa sijassa vielä viimeiselle avotuuliosuudelle asti, mutta Yhdysvaltain Erika Reineke kiilasi lopulta juuri ennen maalia ohi. – Meillä oli aika kovatuulinen mitalilähtö ja kivat aallot. Oli...

Tuula Tenkanen on hallinnut Palma de Mallorcan suurregatan olosuhteet niin kevyemmällä kuin kovemmallakin kelillä. Lauantain 10 parhaan mitalilähtöön Tenkanen suuntaa kolmantena. Piste-erojen puolesta hänellä on mahdollisuudet nousta jopa voittoon, sillä mitalilähdössä jaetaan tuplapisteet. Tenkasella on 75 pistettä, kun taas kilpailua johtavalla Tanskan Anne-Marie Rindomilla on...

Trofeo Princesa Sofian toinen finaalipäivä sujui kovemmassa kelissä ja jyrkässä aallokossa. Suomalaistuloksissa päivä oli jälleen kaksijakoinen, sillä Tuula Tenkanen purjehti Laser radial -radalla sijat 29 ja kaksi, Oskari Muhonen Finnjollissa sijat 22 ja neljä ja Kaarle Tapper Laser standardissa sijat 50 ja kaksi. – Sain ennen ensimmäistä...

Laser radial -purjehtijat Tuula Tenkanen ja Monika Mikkola olivat vahvoilla myös ensimmäisissä kultafinaalilähdöissä. Tenkanen purjehti sijat yhdeksän ja kahdeksan, ja hän on kokonaistilanteessa kuudentena. Mikkola otti ensimmäisessä lähdössä varaslähdön, mutta oli toisessa neljäs. Näin hän on kokonaiskilpailussa kymmenentenä. – Tänään oli kaksi lähtöä kevyessä tuulessa....