07.09.2017

NJK sijoittui toiseksi Nord Stream Racessa

Loppuun asti suorituksiaan parantanut suomalaistiimi Nyländska Jaktklubben (NJK) purjehti Nord Stream Race -purjehduskilpailun viimeisen osuuden maaliin toisena Venäjän joukkueen vanavedessä. Kokonaiskilpailun voitto meni Ruotsin joukkueelle.

1000 merimailia pitkä kilpailu käynnistyi Saksan Kielistä kaksi viikkoa sitten ja tiimit pääsivät purjehtimaan Itämeren vaativissa keleissä useaan otteeseen. Tukholma–Helsinki-etapin lähtöä aikaistettiin lähes puolella vuorokaudella, jotta veneet ehtivät Itämerellä puhaltavan myrskyrintaman edelle. Myös viimeisellä osuudella Helsingistä Pietariin nähtiin vielä kovia itätuulia.

”Me paransimme suorituksiamme koko ajan sitä mukaa, kun tuuli koveni. Tämä kilpailu on ollut uskomaton huipennus koko tiimille kauden loppuun. Erityisen ylpeä olen meidän nuorimmista jäsenistä, jotka osallistuivat avomeripurjehduskilpailuun ensimmäistä kertaa”, Suomen joukkueen kippari Kenneth Thelen kertoi.

Niki Blässar, 22, ja Ohto Aakko, 18, olivat Suomen joukkueen nuorimmat purjehtijat Itämeren kuninkuuskilpailuissa. Molemmat heistä aikovat purjehtia avomerikilpailuja myös tulevaisuudessa.

”Me olemme saaneet taas pari uutta lupausta tuleviksi ammattilaisiksi purjehdukseen. Kansallisen purjehdusliigan kautta Nord Streamin Race –kilpailuun edustamaan pääsevä pursiseura pystyy tuomaan näiden kokemusten kautta paljon uutta annettavaa muillekin nuorille”, Thelen kertoi.

Nord Stream Race on järjestetty Pietarin pursiseuran kutsukilpailuna yhteistyössä Gazpromin ja Nord Stream AG:n kanssa vuodesta 2012. Regatta on pituudeltaan 1000 merimailia ja se purjehditaan Nord Stream -kaasuputken reittiä pitkin. Kilpailu yhdistää Venäjän, Saksan, Suomen, Ruotsin ja Tanskan valtiot yhteistyö- ja urheiluhengessä.

Kokonaiskilpailun tulokset:

  1. Ruotsi, Cape Crow Yacht Club
  2. Suomi, Nyländska Jaktklubbeb
  3. Saksa, Deutscher Touring Yach Club
  4. Venäjä, Lord of the Sail – Europe
  5. Denmark, Frederikshavn Sejlklubb

Tarkat tulokset: http://www.nord-stream-race.com/eng/results