Tuulen kanssa tutuksi

Sää puhuttaa niin rannalla kuin vesilläkin. Nautic jututti veneilyyn erikoistuneita meteorologeja Petri Takalaa ja Martin Gahmbergia muun muassa tuulesta.

Veneily on mukavinta silloin, kun alus on kunnossa ja tarvittavat välineet ovat turvallisia. Suuri osa viihtyvyydestä muodostuu myös kipparin ja miehistön osaamisesta sekä tietenkin säästä.

Petri Takala on eräs maamme tunnetuimmista merisään asiantuntijoista. Takalan kiinnostus tuulia kohtaan kumpuaa hänelle rakkaasta surffauksesta, jossa tuulten ymmärtäminen ja ennakointi on kaikki kaikessa.

Takala kertoo, että avomeri- ja rannikkopurjehduksessa vallitsevat hieman toisistaan poikkeavat lainalaisuudet. Tämä johtuu siitä, että rannikolla kesäiset paikallisilmiöt muuntavat perustuulta huomattavasti. Avomerellä suurimmat säämuutokset aiheuttavat sen sijaan rintamat. Takala korostaa, että nämä ovat kuitenkin asioita, joita kuka tahansa voi oppia.

– Erityisesti rannikolla liikkuvan veneilijän kannattaa huomioida, että juuri kesäisin vuorokauden ajalla on suurta merkitystä tuulen käyttäytymiseen. Parhaimman paikallisennusteen omalle alueelle saa, kun itse opettelee, mitä tyypillisesti tapahtuu eri tuulensuunnilla.

Kilpapurjehduksen taustalla operoivan säägurun Martin Gahmbergin mukaan niin matkaveneilijän kuin kilpapurjehtijankin olisi syytä tunnistaa, milloin todelliset tuulet voivat olla laskennallisia säämalleja ja ennusteita huomattavasti voimakkaampia.

– Kannattaa verrata eri säämalleja keskenään. Jos ne ovat samankaltaisia, voidaan olettaa, että ennuste on todennäköinen, mutta jos ne poikkeavat toisistaan, ennustettavuus heikkenee, Gahmberg toteaa.
Matkaveneilyssä ja kilpapurjehduksessa kiinnitetään pääasiassa huomiota samoihin tekijöihin, mutta keskeisiä erojakin löytyy.

– Matkapurjehduksessa tärkeintä on turvallisuus ja reitin suunnittelu sääennusteen perusteella. Kilpapurjehduksessa ja etenkin ratapurjehduksessa sen sijaan mennään paljon pienemmän skaalan ilmiöihin. Tällöin kiinnostus kohdistuu korostetummin merituuleen, rannan vaikutuksiin ja turbulenssiin eli puuskiin ja tuulenkääntymiin. Hyvin pienet tuulenkääntymät tai erot voimakkuudessa ovat kilpapurjehduksessa aivan ratkaisevia, Gahmberg kertoo.

Martin Gahmberg
Martin Gahmbergin ansioluettelo on melkoisen vaikuttava. Työuransa purjehduksen parissa Gahmberg aloitti jo 14-vuotiaana purjeentekijänä ja -suunnittelijana. Myöhemmin hän pääsi opiskelemaan meteorologiaa Helsingin yliopistoon, josta tie jatkui muun muassa Forecalle. Gahmberg tunnetaan myös purjehdusvalmentajana, jona hän on saavuttanut olympiakultaa ja -pronssia.

Martinin suosikkisäälinkit:
ilmatieteenlaitos.fi/saa-ja-meri
foreca.fi/Finland/Helsinki/veneilysaa/tuuliennuste/itameri
metoffice.gov.uk/public/weather/surface-pressure/#?tab=surfacePressureColour&fcTime=1532772000
testbed.fmi.fi/
windy.com

Ota yhteyttä: martin.gahmberg@gmail.com/0407716996

Petri Takala
Meteorologi Petri Takala kiinnostui alun pitäen säästä ja erityisesti tuulista harrastuksensa surffauksen ansiosta. Harrastus johti opintoihin ja niiden kautta hyvin nopeasti ammattiin Ilmatieteenlaitokselle, kun Takalasta tuli kyseisen instituution merisäävastaava. Vuodesta 1998 Takala toimi MTV3:n meteorologina 13.

vuotta ennen siirtymistään Forecalle päämeteorologiksi. Tänään hän toimii yksityisyrittäjänä tarjoten koulutusta ja konsulttiapua.

Petrin suosikkisäälinkit:
sääneuvos.fi/meteorologia-petri-takala/veneily-ja-purjehdussaa
sääneuvos.fi/purjelautailu-petri-takala/purjelautailijan-tuulet

Ota yhteyttä: info@saaneuvos.fi

Teksti: Fredrik Eriksson