Tervetuloa kotisatamaamme Vene 20 Båt -messuille! 

Suomen Purjehdus ja Veneilyn osastolla 4a51 viihtyvät niin lapset kuin aikuisetkin. SPV:n jäsenseurojen veneilijät pääsevät messuille alennettuun hintaan (lue lisää tarjouksesta jutun lopussa). 

Perinteiset Vene Båt -messut pidetään tänä vuonna 7.-16. helmikuuta Helsingin Messukeskuksessa. SPV:n suurelta osastolta löytyy jälleen hauskaa veneilyaiheista toimintaa lapsille sekä mielenkiintoista kuultavaa ja koettavaa aikuisille. Osasto koostuu lastenmaailmasta, tapahtuma-altaasta, Veneilijän kamapörssistä ja palvelupisteestä.

Lastenmaailmassa lapset voivat muun muassa kokeilla suosittua trapetsia, hengauskiikkua, jollasimulaattoria, solmujen tekemistä ja hauskaa veneilyaiheista bingoa.

Tapahtuma-allas houkuttelee lasten lisäksi usein vanhempiakin kävijöitä. Tänä vuonna radio-ohjattavien veneiden lisäksi ohjelmassa on ympäristöongintaa.

Palvelupisteellä keskustellaan mieluusti esimerkiksi seuratoiminnasta, koulutuksista, veneilyturvallisuudesta tai lajin aloittamisesta.

Veneilijän kamapörssissä messukävijät voivat kierrättää veneilytarvikkeita ja tehdä samalla hyvää, sillä myyntiprovisiosta 30 prosenttia ohjataan SPV:n junioritoimintaan. Lue lisää täältä (kohta Veneilijän kamapörssi).

Kotisatamamme vieressä sijaitsee luokkalittojen ja Veleiro Racingin veneiltä ja yhteyshenkilöitä, jotka esittelevät mielellään toimintaansa ja kertovat lajin aloittamisesta.

Vuoden vierasvenesatama -äänestyksen voittajat julkistetaan SPV:n kotisataman vieressä osastolla 4d60 perjantaina 7. helmikuuta kello 12. Voittajasatamien edustajat löytyvät samaiselta osastolta koko messujen ajan. Viime vuonna rannikkoalueen voittajaksi kruunattiin Bodön satama ja Järvi-Suomen suosikiksi Korpilahti Marina.

SPV:n viralliset messusivut: spv.fi/venemessut

OHJELMA:

Perjantai 7.2. – Uutisten päivä

Klo 12: Vuoden Vierasvenestama -julkistus, Vierasvenesatamien osasto (4d60)
Klo 13: Sailing Team Finlandin Tokio-kampanjan startti
Klo 14: Lasten purjehduskoulu -julkistus
Klo 15: Tapio Lehtinen: Tulevaisuuden projektit & radioamatööriyhteistyö

Lauantai 8.2. – Tapahtumien vuosi 2020

Klo 12: Koko perheen solmukoulu, Hannu “Solmu” Seppänen
Klo 13: Matkaveneilyn uudet tuulet, SPV:n veneilykoordinattori ja koulutuspäällikkö Mirja Rosenberg
Klo 14: Suosittu Purjehdusliiga, Thomas Hacklin
Klo 15: Kohti olympiamenestystä, SPV:n valmennuspäällikkö Vili Kaijansinkko, purjehdusmaajoukkueen päävalmentaja Joakim Wilenius ja purjehdusmaajoukkueen meteorologi Martin Gahmberg
Klo 16: Koko perheen solmukoulu, Hannu “Solmu” Seppänen

Sunnuntai 9.2. – Puhtaampien vesien puolesta

Klo 12: Lasten ympäristöonginta
Klo 13: Puhtaampien vesien puolesta -paneelikeskustelu
Panelisteina: Oskari Hanninen, Sari Karjomaa, Okko Outinen, Jutta Vuolamo, ja Topiantti Äikäs, moderaattorina Mirja Rosenberg
Klo 14: Lasten ympäristöonginta

Perjantai 14.2. – Ystävänpäivä

Klo 12: Yhdessä Vesille -videokooste
Klo 13: Vetreänä vesille – senioriveneilijän liikuntahetki, fysioterapeutti Pia Nirkko
Klo 14: Baltian suosikkikohteet, Kalevi Westersund
Klo 15: Yhdessä Vesille -videokooste

Lauantai 15.2. – Turvallisesti vesillä

Klo 13: Lasten pelastusliivihaaste
Klo 14: Veneilyturvallisuuden paneelikeskustelu
Klo 15: Lasten pelastusliivihaaste

Sunnuntai 16.2. – Perhepäivä

Klo 12: Lasten ympäristöonginta
Klo 13: Koko perheen solmukoulu, Hannu “Solmu” Seppänen
Klo 14: Perheellä voittoon – radio-ohjattavien veneiden kisa (vanhempi-lapsi)
Klo 16: Meretniemet maailmalla (Skype)

SPV:n jäsenet messuille tuntuvalla alennuksella
SPV:n mobiilijäsenkortilla Cardussa pääset messuille huokeaan hintaan: Aikuisten lipun voi ostaa hintaan 12 € (normaalihinta 23.1. asti verkkokaupassa 16 €, 24.1.-6.2. verkkokaupassa 17 €, messujen aikana ovella ja verkkokaupassa 19 €) ja lasten lipun hintaan 8 € (normaalihinta 23.1. asti verkkokaupassa 10 €, 24.1.-6.2. 11 €, messujen aikana ovella ja verkkokaupassa 12 €). Jos sinulla ei vielä ole mobiilijäsenkorttia, voit katsoa ohjeet sen lataamiseksi osoitteessa spv.fi/jasenedut.