Purjehduskilpailuiden järjestäminen ja viestintä on digitalisoitunut

Purjehduskilpailuiden järjestäminen, tuloslaskenta ja purjehtijoiden sekä kilpailulautakunnan viestintä on perinteisesti tapahtunut kilpailupaikalla olevaan ilmoitustaulun avulla. Tuloslaskentaa on ollut käytettävissä ohjelmia, mutta niiden liityntä internetiin on ollut puutteellista, käyttö hankalaa ja tulosten julkaisu on pääsääntöisesti tapahtunut vain ilmoitustaulun välityksellä.

SPV:n purjehdustuomareiden ja kilpailutoimihenkilöiden aloitteesta ja kannustuksella, Turun Pursiseuran vetovastuulla aloitettiin kesällä 2018 hanke, missä tarjottiin Suomen Purjehdus ja Veneily ry:n jäsenseuroille uutta täysin digitaalista kilpailujärjestelyalustaa – Manage2Sailia. Manage2Sail on alun perin kehitetty World Sailingin toimesta Lontoon olympialaisiin 2012 ja sen kehittämisestä vastaa Swiss Timing. Järjestelmä on käytössä useissa Euroopan maissa. Kokeiluun osallistui kesällä 2018 kymmenkunta SPV:n seuraa. Talven 2019 aikana koulutusta laajennettiin koko SPV:n tasolle.  Manage2Sail käyttökoulutuksia on järjestetty niin Turussa, Helsingissä kuin netissäkin lähes kuukausittain viime talven ja osin kesänkin aikana. Järjestelmä on ollut vuoden 2019 kilpailukauden aikana Suomessa käytössä 48  purjehduskilpailuita järjestävällä seuralla ja se on korvannut SPV:n kilpailukalenterin.

SPV on tarjonnut Manage2Sail-järjestelmän lisenssin kaikkien jäsenseurojensa käyttöön. Järjestelmä on kokonaisvaltainen ja kattaa kaikki kilpailuiden järjestämiseen liittyvät tarpeet: kilpailukalenterin, kilpailuihin ilmoittautumisen prosessin mukaan lukien maksut, tuloslaskennan ja sähköiset ilmoitustaulut purjehduskilpailun kilpailulautakunnalle, protestilautakunnalle ja tekniselle lautakunnalle. Purjehduskilpailuiden tiedot löytyvät aiempaa helpommin ja purjehtijoiden ilmoittautuminen kilpailuihin helpottuu oman profiilin ylläpidon myötä. Manage2Sail-järjestelmän avulla onnistuu myös LYS- ja ORC-tasoituskilpailuiden tuloslaskenta sekä usean kilpailun tulosten laskeminen yhteen, kuten ranking- ja karsintakilpailuiden kohdalla on tyypillistä.

Manage2Sail tuo merkittävän parannuksen kilpailujen seuraamiseen ja tulosten julkaisun niin kilpailupaikalla kuin kotisohvallakin.

manage2sail.com

Teksti: Juhani Soini