Huippupurjehtijat kannustavat mukaan Lasten purjehduskouluun

Uudessa Lasten purjehduskoulussa 7-13-vuotiaat pääsevät oppimaan hauskasti ja turvallisesti purjehduksen alkeita. Mukana olevat 34 seuraa tarjoavat purjehdusopetusta 24 eri paikkakunnalla joko alkeiskursseina tai viikkoharjoituksina. Taitoja opetetaan turvallisessa ympäristössä koulutettujen ohjaajien opastuksella.

Lasten purjehduskoulun kummeina toimivat olympiahopeamitalisti, uransa neljänsiin olympialaisiin valittu Tuuli Petäjä-Sirén sekä entinen Finnjolla-purjehtija, kolminkertainen olympiaedustaja Tapio Nirkko. Molemmat tutustuivat veneilyyn lapsuuden lomapurjehduksilla ja suuntasivat jollakurssille kuusivuotiaina.

Aloitin purjehduksen vanhempieni mukana lomapurjehduksilla, ja optaria pääsin kokeilemaan ensi kertaa serkkujen mökillä. Ensimmäiselle jollakurssilleni osallistuin kuusivuotiaana kotiseurallani Helsingfors Segelklubbilla. Kilpailin optarilla 14-vuotiaaksi asti, minkä jälkeen siirryin 420- ja 470-luokkiin. Lukion jälkeen luokakseni valikoitui purjelautailu, Petäjä-Sirén muistelee.

Osallistuin ensimmäiseen purjehduskouluun kuusivuotiaana ja jatkoin siitä optarileirille Espoon Pursiseuraan. Muistan, miten jännää ja samalla kivaa oli olla yksin veneessä ja leirillä yön yli. Aika moni meistä leiriläisistä jatkoi purjehdusta, ja sain paljon uusia kavereita. Nykyiset parhaat kaverini ovat sellaisia, joiden kanssa olen purjehtinut optareilla, Nirkko pohtii.

Molempia Lasten purjehduskoulu -kummeja viehättävät raikkaasta ulkoilmasta nauttiminen ja vesillä liikkumisen tuoma ilo.

– Purjehduksessa parasta on ulkonaolo, kisailun mukanaan tuoma jännitys ja itsensä haastaminen – sekä toki myös välillä voittaminen. Äitinä haluaisin siirtää lapsilleni sitä iloa ja taitoa, joita vesillä liikkuminen minulle antaa, Petäjä-Sirén pohtii.

 Purjehdusharrastus kannattaa aloittaa sen takia, että kaikki tapahtuu ulkona. Merellä on paljon happea hengittää. Siellä on jotenkin rentoa ja aika menee nopeasti. On mahtavaa seilata luonnon armoilla, Nirkko kertoo.

Lasten purjehduskoulun suojelija on maailmanympäripurjehtija Tapio Lehtinen, jonka sydän sykkii vahvasti junioripurjehdukselle. Hän kehuu optarin opettavan nopeasti purjehduksen perusasiat. Lehtisen mukaan vielä tärkeämpää on kuitenkin se, että optari on maailman paras kilpapurjehdusluokka, jossa tytöt ja pojat voivat 15-vuotiaaksi asti purjehtia tasaväkisesti toisiaan vastaan.

– Paras tapa aloittaa laji on lähteä mukaan Lasten purjehduskouluun. Siellä kokeneet ja koulutetut ohjaajat varmistavat, että oppiminen etenee turvallisesti ja palkitsevasti. Tavoitteena on pitää hauskaa, saada uusia kavereita ja oppia koko ajan lisää purjehtimisesta, Lehtinen kertoo.

Junioripurjehduksen lisäksi Lehtinen muistuttaa, että purjehdus on monipuolinen laji, joka sopii loistavasti eri-ikäisille.

– Purjehdusta voi harrastaa koko elämän ajan, sen voi myös aloittaa minkä ikäisenä tahansa. Sitä voi harrastaa yhtä hyvin pienillä järvillä, Eläintarhanlahdella kuin valtamerilläkin. Itseäni purjehduksessa viehättää vapauden illuusio ja yhteys luontoon.

Lue lisää Lasten purjehduskoulusta: lastenpurjehduskoulu.fi. Näet hinnat, ajankohdat ja ilmoittautumislinkit seurojen sivuilta, Lasten purjehduskoulu -sivuston kautta.