50 Päijännepurjehdusta ei ehkä riitä
49 kisaa (1973 – 2022) seilannut Kauko Kanninen:
Kilpaileminen ylipäänsä on kiehtovaa. Aikanaan, lääkärin tiukasta suosituksesta johtuen, minun oli löydettävä uusi, jääkiekkomailaton kilpailumuoto. Päädyin purjehdukseen.
Muutama vuosi Kansainvälinen 5- veneelläni osoitti lajin olevan kiinnostava, sopiva ja nopeasti omaksuttavissa. Eräällä retkipurjehduksella Päijänteellä Matti Mesiäisen kanssa, viereen kiinnittyi yöksi H-vene. Matti innostui H:sta ja hankki oitis sellaisen itselleen. Koska Matin purjehduskokemus oli rajoittunutta, minusta tuli Blöö`n pinnamies.
Päitsyura alkoi Blöö`llä vuonna 1973. Jo vuonna 1974 pokkasimme ensimmäiset voittomme, H- luokkavoiton ja kisan nopeimman veneen palkinnon, Ruorin.
Seuraava kalusto oli yhä H-vene, Ahosen Magan Tabu. H-luokkavoittoja ehti kertyä kaikkiaan viisi. H-veneet kilpailivat tuolloin omana luokkanaan, ulkopuolella kokonaiskilpailusta.
Olen jälkeenpäin kummastellut miten jo “noviiseina” päihitimme niinkin usein oleellisesti meitä kokeneempia Päijänteen H-kilpakumppaneita, kun ainoaksi kilpapurjehduksen koulutuksekseni jäi Kalle Karisen “pikakurssi”.
Työkaluni muuttui pinnasta ruoriksi, kun kisakalustoksi vaihtui isompi vene, Esko Laineen Damaris. Damaris-kauden jälkeen olemmekin kisanneet omalla Celavie-veneelläni. Edellisillä olemme laajentaneet palkintokaappia kolmella kokonaiskilpailuvoitolla ja 25 luokkavoitolla. Lyhyen matematiikan mukaan luokkavoittoja on keskimäärin joka toisena vuonna (50:25=2).
Kilpapurjehdus on ryhmätyötä. Celavien aikana on vakiogastina ja ”jokapaikanhöylänä” toiminut tytär, Anne Kanninen. Koko Päitsyurani ajan, sen alusta lähtien, on pärjäämisessä ratkaisevana vaikuttajana ollut “taisteluparini” Erkki Varmanen, vastuualueenaan keulapurje ja spinaakkeri. Erkki on ollut mukana 47:ssa Päitsyssä, kaikissa kahta lukuun ottamatta, vaikka muu miehistö onkin puolen vuosisadan mittaan vaihdellut. Erkin kanssa on löytynyt upeita rutiineja, mm. spinnuajossa taito nousta muita huomattavasti jyrkemmin tuuleen. Kilpaileva kippari oli jopa tutkinut yliopiston tietokoneellaan maksimikulmia, mihin spinnulla voi tuuleen piinata. Hän ilmoitti meille, ettei moinen ole mahdollista, johon Esko Laine selvitti mehiläisenkin olevan lentokyvytön, muttei mehiläinen onnekseen tiedä sitä.
Päijänteen kivet ovat saaneet olla meiltä rauhassa. Vain yhden kerran, lähes pläkässä, vene on lähellä rantaa ajettaessa suhahtanut hiekkaan, emmekä toviin edes huomanneet liikkeen loppuneen. Irti pääsimme spinnupuomilla pohjasta työntäen. Joten ei kolissut. Suhahduksia ei lasketa.
Yhä aika ajoin kirvelee pari omaa kisamokaa H-veneaikana. Kovan työn jälkeen olimme päässeet letkan johtoon ja jo lähestymässä maalia, kun sorruimme pitelemään “uhkaavaa” venettä. Ne luokkavoitot hupenivat siihen. Turha varmistelu unohtaen ja suoralla ajolla jatkaen, voitot olisivat olleet meidän. Onneksi vastoinkäymisten kautta niin ihminen kuin purjehtijakin viisastuu ja kehittyy.
Juhani Boman (H Muru) on ollut yksi tiukimmista H-vastustajistamme. Yhä lämmittää muisto kisasta, johon lähdettäessä kummallakin oli jo plakkarissa kaksi kiertopalkintoa. Löimme keskinäisen raa`an vedon (vedon panosten laatu ei edelleenkään ole julkista tietoa) siitä, kumpi ensin saa kolmannen voittonsa ja pytyn omakseen. Murun gasti valvoi maalia lähestyttäessä haukkana Tabua kiikarilla, hykerrellen meidän olevan vasta neljäntenä tulossa – ei mitään hätää. Silti ehdimme, Murun huomaamatta, livahtaa siitä ja muista keulaveneistä ohi ennen maalia Karisalmessa. Olivat olevinaan kovin “osaa ottavaisia” häviötämme valitellessaan – kunnes totuus selvisi ja vetopanokset löysivät kotiinsa Tabuun.
Vuodet ovat opettaneet Päitsyyn valmistautumisen realiteetit. Aikaa tulee varata ainakin viikko. Siitä ison osan vie veneen kuljetus lähtöpaikalle ja takaisin: sama aika tuppaa menemään, olipa lähtö ylhäältä tai alhaalta. Muonan ja juoman riittävyys takaa miehistön vireyden läpi koko kisan tiimellyksen. Niinpä veneen keventäminen niiden kustannuksella ei ole järkevää, joskin sellaistakin alkukantaisuutta olemme nähneet lähtöalueella tapahtuvan.
Päijännepurjehdus on muuttunut perstuntumapurjehduksesta mittaripurjehdukseksi
Wanha hyvä aika oli wanhaa hyvää aikaa. Wanhaa perstuntumapurjehtijaa vierastuttaa: Yksityyppiveneillä, kuten H:lla, kisa on selväpiirteistä, mies miestä vastaan.
Tasoituksilla tulos selviää vasta ajan mittaan, kisan aikana tilannetta on vaikea nähdä. Voiton/häviön ei enää puhuta olevan riippuvainen purjehdustaidosta, sillä ratkaisevia ovat veneen hyvät tai huonot mittakertoimet.
Uusin tulokas, FinnRating, määrittää luokkien keskinäiset venemäärät ja luokan veneiden tasoituslukujen hajonnan tarpeettoman laajaksi. Määritelmä “urheiluvene” on hämärä, normaaliluokkiin voi osallistua varta vasten urheiluveneeksi rakennettuja veneitä.
Vanha sukupolvi purjehti perstuntumalla. Uusi sukupolvi purjehtii mittareilla ja GPS:llä. Se helpottaa purjehtimista oleellisesti monessa asiassa, etenkin huonon näkyvyyden vallitessa.
Peruspäitsy on romuttunut. Vuorottainen reitti ylhäältä alas ja alhaalta ylös on korvattu puolikaspäitsyllä, muutettu lällärikisaksi. Venekokojen kasvu on ollut pakko huomioida.
Kisayhdessäolo ja rantaelämä vähenee. Veneeseen saavutaan juuri ennen lähtöä ja maaliin tullessa on laukut jo veneessä pakattu valmiiksi, jotta oitis ehtii karata pois. Eikö enää haluta tutustua muihin?
Päijännepurjehdus 2023 ja sen jälkeen
Aikomukseni on kisata puolen vuosisadan Päijännepurjehdukset kohdallani täyteen, vuoden 2023 kisa on tarkoitus purjehtia Celaviella. Siitä eteenpäin jää nähtäväksi, jatkuuko omalla veneellä. Niin tai näin, aion jatkossakin osallistua. Ehkäpä veneettömänä olisi johonkin alukseen löydettävissä pesti.
Kiteytyksenä totean Päijännepurjehdusten olleen ja yhä olevan upea tapahtuma. Purjehdus ylipäänsä on upeaa, etenkin kun muuta en osaa. Yön pimeydessä kiemurteleva parhaimmillaan yli 250 veneen valojono on ollut ja on mieleenpainuva näky.
teksti Pekka Aarnio
