Suomalaiset offshore tiimit mukana hyväntekeväisyyskilpailussa

Lauantaina 7. lokakuuta ajetaan Östhammars GP. Kilpailu on pitkälti kauden päätöstapahtuma jokaiselle kuljettajalle ja navigaattorille. Östhammar sijaitsee Uppsalan läänissä Ruotsissa. Kilpailun järjestäjänä toimii ÖSthammars Segelsällskap, ja kilpailu tunnetaan hyväntekeväisyyteen menevästä tuotostaan.

Kerätyt rahat menevät Ruotsin syöpäsäätiölle, Roosanauhalle sekä Lasten syöpäsäätiölle. Kahtena edellisvuonna kerätty summa on noin 31 500 euroa. Tänä vuonna tavoitteena on ylittää 500 000 kruunun eli noin 52 500 euron kokonaistuotto kolmen vuoden ajalta.

Suomalaisia kilpailuissa on mukana runsaasti. Offshore 3C -luokassa ajaa, tältä kesältä Euroopan mestaruuden pokannut, Marcus Johnsson yhdessä navigaattorinsa Jussi Myllymäen kanssa. Samassa luokassa kilpailee myös Dennis Westerholm kartturinsa Dan Pihlströmin kanssa.

Offshore 3B -luokassa Suomea edustaa veljekset Tom ja Samuli Vuorihovi. V150-luokasta löytyy toinenkin suomalainen veljespari Anton ja Atte Kortman. He voittivat luokkansa viime vuotisen Östhammarin kilpailun. Heidän kanssaan samassa luokassa kilpailee Ilkka Vapaavuori sekä hänen navigaattorinsa Sebastian Sederholm. Suomalaispanoksen täydentää V-60 luokan Vivian Vapaavuori sekä Meeri Painio.

Kilpailut ajetaan kokonaisuudessaan lauantain aikana. Ensimmäiset vapaat harjoitukset alkavat kello yhdeltätoista aamulla Suomen aikaa.

Tapahtumasivut ja kilpailuseuranta: https://www.facebook.com/events/1122659651199394/?fref=ts