Maailmancupin finaalit: Tuula Tenkaselle pronssia, Kaarle Tapper viides

Tuula Tenkanen voitti purjehduksen olympialuokkien maailmancupin finaalista pronssia sijoituttuaan Laser radialin mitalilähdössä kolmanneksi. Tenkanen taisteli Ranskan Marseille’n edustalla sijoituksestaan maalilinjalle asti ja onnistui pitämään mitalisijan vain parinkymmenen sentin voimin. Lähdön alkuvaiheessa mitali näytti jo karanneen Tenkaselta.
– Tämä oli varmasti tiukin mitalilähtö, jossa olen koskaan purjehtinut. Päivä näytti jälleen, miten tärkeää on purjehtia täysillä loppuun asti. Mitali näytti jo menetetyltä, mutta hyvän loppukirin ansiosta nousinkin takaisin kolmen parhaan joukkoon, Tenkanen kertoo.
Laser radialin maailmancup-voiton vei Belgian Emma Plasschaert ja hopean Unkarin Maria Erdi.

Laser standard -purjehtija Kaarle Tapper purjehti Ranskassa elämänsä kilpailun ja sijoittui maailman parhaiden joukossa lopulta viidenneksi. Hän oli mitalilähdössä kahdeksas. Kilpailu oli jatkumoa Tapperin loistavalle EM-menestykselle. Hän oli toukokuun puolivälin regatassa kahdeksanneksi paras eurooppalainen.
– Minulla oli hyvä viikko täällä. Meillä oli mukavaa merituulta, joka sopi minulle hyvin, Tapper kommentoi.
– Seuravaksi purjehdin Kielin perinteisessä regatassa juhannuksena, ja sen jälkeen treenaamme Tanskan Århusissa pari viikkoa. Siellä kilpailtavissa MM-kisoissa elokuussa tavoitteenani on saavuttaa Suomelle maapaikka Tokion olympialaisiin.
Laser standardin maailmancup-voitto meni Saksan Philipp Bühlille.

Maailmancupin finaaleissa ei kilpaillut muita suomalaisia. Olympialuokkien MM-kilpailut järjestetään 2.-12. elokuuta 2018 Tanskan Århusissa. Kilpailuissa jaetaan 40 prosenttia Tokion 2020 olympiamaapaikoista.

Tulokset: https://www.manage2sail.com/en-US/event/6710686e-9418-4cbd-b92d-92e46a2d006a#!/results?classId=45214564-73a2-42b9-a67a-34ac1dae627f