Vaahtopäät purjehdusleirillä -kirja nyt myynnissä suomeksi ja ruotsiksi

Uuden, turvalliseen vesilläliikkumiseen innostavan VILSKETTÄ VESILLÄ -lastenkirjasarjan ensimmäinen osa ilmestyy jouluksi. Vaahtopäät Purjehdusleirillä opettaa mieleenpainuvalla tavalla hauskalla ja todenmukaisella tarinalla purjehduksen perusteet. Kirja hälventää lajin harrastamiseen kohdistuvia ennakkoluuloja ja innostaa vesille.

Hauskassa VAAHTOPÄÄT Purjehdusleirillä -kirjassa kuusi alakouluikäistä lasta tutustuu toisiinsa purjehdusleirillä. He opettelevat yhdessä leirielämää ja jollapurjehduksen alkeita. Leirillä he oppivat huolehtimaan itsestään, huomioimaan toisiaan ja käsittelemään omia tunteitaan turvallisten ohjaajien Sisun ja Mariannen kanssa. Tarina kuvataan lasten silmin.

- Kirjaidea lähti liikkeelle omasta tarpeestani, koska en löytänyt lapselleni sopivaa purjehdusopetuskirjaa, esikoiskirjailija Lissu Suursalmi kertoo. Hän on purjehdusohjaaja ja viestinnän ammattilainen, joka uskoo hauskan tarinan opettavan kuin itsestään vaikeasti hahmotettavia asioita.

Kirja perustuu Kantvikin Purjehtijat ry:n Porkkalassa järjestämään purjehdusleiriin, jossa Lissu on toiminut ohjaajana. Tähän 64-sivuiseen kovakantiseen kirjaan on koottu parhaita muistoja ja tilanteita kuudelta purjehdusleiriltä.

Esikoiskirjailijan rohkea tavoite

Tavoitteena Lissu Suursalmella on innostaa lapsia harrastamaan vesiurheilua ja tuplata purjehtivien lasten määrä Suomessa jo tulevana vuonna.

- Kun lapset lukevat tämän havainnollisesti kuvitetun tarinakirjan ennen purjehduskurssia, he oppivat nopeammin ja kokevat enemmän onnistumisia. Lapsia on huomattavasti helpompaa ja hauskempaa opettaa, kun he jo tuntevat purjehduksen termistöä ja tietävät mitä alkeiskurssilla opetellaan, Suursalmi perustelee.

Kurssikirjaksi ja lukukirjaksi ala-asteelle

Kirjan purjehdusopetus perustuu Suomen Purjehdus ja Veneily ry -kattojärjestön viralliseen purjehduksen opetusmalliin. Tästä syystä kirja soveltuu erinomaisesti purjehduskurssien innostavaksi oppimateriaaliksi.

Kirja helpottaa lasta oppimaan nopeammin ja vaivattomammin. Ohjaajat saavat kirjasta tukea työlleen ja konkreettisia opetusideoita. Kirja toimii mainiona ympäristöarvoja, käytöstapoja ja lajitietoutta lisäävänä kirjana alakoululaisen hyötylukemistoon.

Yhtä lailla kirja soveltuu ala-asteelle uudeksi lajituntemusta lisääväksi pirteäksi lukukirjaksi. Kirjan rikas kieli on suomen- ja ruotsinkielten äidinkielenopettajien tarkistamaa.

Kirjan humoristinen, havainnollinen kuvitus, puhekuplat ja muistilaput sekä mielenkiintoinen taitto on ammattilaisen, Pekka Rahkosen, käsialaa. Pekka tunnetaan oppikirjojen, sarjakuvien ja pilapiirrosten nerokkaana kuvittajana. Yhdessä kirjailijan kanssa suunniteltu havainnollinen kuvitus ja taitto houkuttelevat alakoululaiset unelmoimaan purjehtimisesta.

Kirjat julkaistaan suomen- ja ruotsinkielisinä

Koska lähes puolet suomalaisista purjehdusta harrastavista lapsista puhuu ruotsia äidinkielenään, kirja käännettiin heti myös ruotsiksi. Kirjan ruotsinkielinen nimi on Våghalsarna på seglingsläger. Käännöksen mahdollisti Suomen Optimistijollaliitton taloudellinen tuki.

Vaahtopäät purjehdusleirillä on loistava joululahja kaikille lapsille, niin maakravuille kuin veneilijöille. Kirjan hinta on verkkokaupasta 25 €. Kirjat toimitetaan tilaajille 20.12. mennessä, joten ne ehtivät hyvin myös joululahjaksi. Kirjat tulevat myös kirjakauppamyyntiin.

Kirjat kustantaa uusi pienkustantamo Bavion Books. Kirjoja on ennakkotilattavissa 25 € hintaan suomeksi ja ruotsiksi osoitteesta: https://holvi.com/shop/vaahtopaat

 

Stohej på sjön – en ny finländsk barnboksserie om vattensport

Första delen i den nya barnboksserien STOHEJ PÅ SJÖN utkommer till jul. Boken sporrar barn till att röra sig tryggt på sjön. VÅGHALSARNA PÅ SEGLINGSLÄGER lär ut seglingens grunder genom en rolig och verklighetstrogen berättelse som hjälper barn att minnas. Boken skingrar de fördomar som finns om segling och inspirerar till att fara ut på sjön.

I den skojiga boken VÅGHALSARNA på seglingsläger träffar sex barn i lågstadieåldern varandra på ett seglingsläger. Tillsammans bekantar de sig med lägerlivet samt lär sig grunderna i segling. På lägret lär de sig att ta hand om sig själva, att ta hänsyn till varandra och att hantera sina egna känslor tillsammans med sina trygga instruktörer Sisu och Marianne. Berättelsen berättas ur barnens synvinkel.

– Idén till boken kom ur mina egna behov. Jag hittade ingen lämplig seglingslärobok för mitt barn, berättar den debuterande författaren Lissu Suursalmi. Hon är seglingsinstruktör och proffs inom kommunikation, och hon tror att roliga berättelser är ett naturligt sätt för barn att greppa även invecklade ting.

Boken baserar sig på de seglingsläger Kantvikin purjehtijat anordnar i Porkala i Kyrkslätt där Lissu verkat som instruktör. I den här boken har hon samlat sina bästa minnen samt olika situationer från sex seglingsläger. Boken har 64 sidor och har hård pärm.

Lissu Suursalmi har som mål att inspirera barn att utöva olika vattensporter och fördubbla antalet finländska barn som seglar redan under det kommande året.

– När barnen läser den här åskådligt illustrerade berättelseboken före seglingskursen lär de sig snabbare och upplever att de lyckas oftare. Det är betydligt lättare och roligare att undervisa barn när de redan känner till seglingsterminologi och vet vad som lärs ut under en nybörjarkurs, motiverar hon.

En kurs- och läsebok för lågstadiet

Den här bokens seglingsundervisning baserar sig på den officiella utbildningsmodell som Segling och Båtsport i Finland har. Därför lämpar sig boken utmärkt som ett inspirerande undervisningsmaterial på seglingskurser.

Med boken går barnens inlärning fortare och smidigare. Instruktörerna kan stöda sig på boken i sitt arbete samt få konkreta undervisningsidéer. Boken är också utmärkt för lågstadieelever då den skapar insikt i miljövärden, gott uppförande och segling.

Boken lämpar sig också för lågstadiet som en pigg, ny bok som ökar barnens kunskaper om båtliv. Bokens rika språk är kontrollerat av modersmålslärare både på svenska och finska.

Ombrytningen och illustrationerna stöder berättelsen

Bokens humoristiska, åskådliga illustrationer, med pratbubblor och minneslappar samt den intressanta ombrytning kan tillskrivas proffset Pekka Rahkonen. Pekka är känd som en begåvad illustratör för läromedel, serier och karikatyrer. Ombrytningen, som planerats tillsammans med författaren, och illustrationerna är gjorda för att vara lättillgängliga för att locka läsaren att drömma om segling.

Boken publiceras både på svenska och finska.

Då nästan hälften av de barn som sysslar med segling i Finland har svenska som modersmål översattes boken direkt även till svenska. Den finska boken heter Vaahtopäät Purjehdusleirillä. Översättningen har möjliggjorts genom ekonomisk stöd av Suomen Optimistijollaliitto.

VÅGHALSARNA på seglingsläger är en utomordentlig julklapp för alla barn, såväl för landkrabbor som för seglare. Bokens pris i nätbutiken är 25 €. Böckerna levereras till beställaren senast 23.12, så de hinner väl som julklappar. Böckerna kommer att säljas också i traditionella bokhandlar.

Böckerna ges ut av det nya förlaget Bavion Books. Boken kan förbeställas till ett pris om 25 € på svenska och finska från: https://holvi.com/shop/vaahtopaat

Lähde: https://www.epressi.com/tiedotteet/koulutus/vilsketta-vesilla-uusi-suomalainen-lastenkirjasarja-vesiurheilusta.html


Molemmat 29er-tiimit pistesijalle Youth Worldsissä

Suomalaiset 29er-purjehtijat menestyivät Youth Worldsissä eli World Sailingin alle 19-vuotiaiden MM-kilpailuissa vahvasti. Ville Korhonen ja Robin Berner sijoittuivat pojissa viidenneksi ja Ronja Grönblom sekä Sara Ehrnrooth tytöissä kahdeksanneksi.

Molemmat suomalaisvenekunnat hätyyttelivät regatan aikana mitalisijojakin. Grönblom ja Ehrnrooth ottivat MM-kisoissa peräti kolme lähtövoittoa, mutta torstain harmittavan, protestin tuoman hylkäyksen myötä mitalihaaveiden toteutuminen siirtyi tuleviin kilpailuihin.

- Hienoa, että saimme kaksi pistesijaa, vaikka toki mitalitkin olivat lähellä. Joukkueemme  tsemppasi vastoinkäymisistä huolimatta täysillä loppuun asti, valmentaja Vili Kaijansinkko sanoo.

Nooa Laukkanen sijoittui Laser radial -pojissa 24:nneksi ja Veera Kaakinen Laser radial -tytöissä 27:nneksi.

 

Suomalaisten lopulliset sijoitukset (ja päivän lähtö):

Ville Korhonen ja Robin Berner, 29er, pojat: 5. (11.)

Ronja Grönblom ja Sara Ehrnrooth, 29er, tytöt: 8. (1.)

Nooa Laukkanen, Laser radial, pojat: 24. (27.)

Veera Kaakinen, Laser radial, tytöt: 27. (14.)

Tulokset: http://www.worldsailingywc.org/results/2017_sanya_china.php


Ajankohtaista lasten ja nuorten toiminnassa

Lue tärkeitä poimintoja lasten ja nuorten toimintaan liittyen:

LASTEN JA NUORTEN TOIMINTAA MESSUILLE JA TEEMATAPAHTUMIIN 2018
SPV:n kalusto sopii mainiosti lajiesittelyihin sekä toimintarasteille. Ota yhteyttä ja varaa Mika Hollolta (yhteystiedot alla).

SPV:N VENE 18 BÅT -MESSUTEEMANA YHDESSÄ VESILLE
SPV ja Vesisankarit ovat jälleen Vene 18 Båt -messuilla helmikuussa. Kutsumme seurojen ohjaajia mukaan messuille esittelemään lajia ja omaa seuraa. Seurat voivat tuoda omia junnukouluesitteitä ja videoita osastolle. Vuonna 2017 osastolla kävi lähes 3 300 Vesisankaria. Lisätietoa Mikalta.

UUTTA! VENE 18 BÅT -MESSUILLA VENEILYN KAMAPÖRSSI
Muuta rahaksi varastossa lojuvat varusteet tuomalla hyväkuntoiset veneily- ja purjehdustarvikkeita myyntiin messujen Kamapörssiin 9.-18. helmikuuta 2017. Myyntiprovisio menee suoraan lasten ja nuorten toimintaan.

ETELÄ-SUOMEN JOLLAKOULUJEN ALOITUSPÄIVÄ MERITURVASSA 22.4.2018
SPV ja East Side Sailing Team kutsuvat kaikki seurat mukaan jokavuotiseen, suosittuun tapahtumaan. Viime vuonna mukana oli 110 nuorta.

Tapahtuma soveltuu uusille junnukoululaisille sekä viime vuoden alkeis- ja jatkoryhmille. Seurat voivat markkinoida päivää tutustumispäivänä tai/ja tarjota tapahtumaa kauden aloituspäivänä.

Myös kauempaa voi tulla mukaan. Aikaisempina vuosina osallistujia on tullut ryhminä Jyväskylästä, Kotka-Hamina-seudulta sekä Turusta.

Halukkaat seurat voivat ilmoittautua heti mukaan. Tapahtuma on maksuton osallistujilta.

Lisätietoja ja seurojen ilmoittautumiset: Mika Hollo

OHJAAJAKOULUTUKSET 2018  – ILMOITTAUTUMISLOMAKE AVAUTUU 9.12.2017

Ohjaajakoulutukset alkavat maaliskuussa jatkuen aina lokakuulle asti. Kurssit järjestetään yhteistoimintana seurojen kanssa. Yhteistyöseuran kanssa tehdään tilojen, palveluiden ja varusteiden käytöstä kulusopimus.

Kurssipäivämäärät löytyvät SPV:n lanu-kalenterista. Ilmoittautumislomake avautuu 9.12.2017.

Kurssit: Ohjaajan peruskurssi, ohjaajan jatkokurssi, kadetti-kilpailun valmennus (UUSI), vastuuohjaaja ja junioripäällikkökurssi

Kurssiohjelmiin on lisätty veneilytaitoharjoitteita sekä niiden opettaminen.
Katso harjoituskirja materiaalipankista.

 

UUSI VILSKETTÄ VESILLÄ -KIRJASARJAN ENSIMMÄINEN OPETUSKIRJA TULEE PAINOSTA JOULUKSI

Vaahtopäät purjehdusleirillä on mukaansatempaava ja hauska tarina kuuden ystävyksien ikimuistoisesta leiriviikosta. Kirja tutustuttaa leikkisällä ja havainnollisella kuvituksella lukijansa Optimistijollapurjehduksen alkeisiin ja leirielämään. Kirja tutustuttaa lajiin ja innostaa kokeilemaan purjehtimista.

- Jos lapset lukisivat kirjan ennen purjehduksen alkeiskurssia, he saisivat opetuksesta paljon enemmän irti, kirjailija ja purjehdusohjaaja Lissu Suursalmi sanoo.

Kirjojen tilaukset: https://holvi.com/shop/Vaahtopaat/product/e737812a22287cf1d9ed08c292e815f4/

 

Lisätietoja lasten ja nuortentoiminnasta:
Mika Hollo
Lasten ja nuorten veneilytoiminnan koordinaattori
mika.hollo@spv.fi
044 088 8440

 

***

AKTUELL OM BARN- OCH UNGDOMSVERKSAMHETEN


VERKSAMHET FÖR BARN OCH UNGA PÅ MÄSSOR OCH TEMAEVENEMANG 2018
SBF:s utrustning lämpar sig väl för presentationer av båtsport och olika tävlingar. Ta kontakt och boka: Mika Hollo (kontaktuppgifter nedan)

SBF:S TEMA PÅ VENE 18 BÅT ÄR ”TILLSAMMANS TILL SJÖSS”
SBF och Vesisankarit är igen med på Vene Båt -mässan i februari. Föreningarnas instruktörer är välkomna till mässan för att presentera båtsporten och sin egen förening. Föreningarna kan dessutom leverera egna broschyrer och videomaterial om sin verksamhet till till avdelningen.
År 2017 besöktes avdelningen av nästan 3 300 barn och ungdomar.
Närmare uppgifter av Mika Hollo.

NYTT! PRYLBÖRS PÅ VENE 18 BÅT
Förvandla de användbara men obehövliga seglings- och båtprylar Du har hemma till pengar på mässans Pryltorg 9 – 18 februari 2018.  Försäljningsprovisionen stöder direkt verksamheten för barn och ungdom.

KICK-OFF FÖR JOLLESKOLORNA I SÖDRA FINLAND I MERITURVA 22 APRIL 2018
PV och East Side Sailing Team inbjuder alla föreningar till det här uppskattade årliga evenemanget. Senaste år deltog 110 ungdomar.
Evenemanget passar för dem, som tänker börja i juniorskola och för deltagare i senaste års nybörjar- och fortsättningskurser. Föreningarna kan marknadsföra dagen som en introduktionsdag och/eller erbjuda den som en kick-off dag för den kommande säsongen.

Också långväga gäster är välkomna. Under de senaste åren har grupper från bl.a. Jyväskylä, Kotka-Fredrikshamn och från Åbo deltagit.

Intresserade föreningar kan anmäla sig omedelbart till Mika Hollo. Evenemanget är kostnadsfritt för deltagarna.


INSTRUKTÖRSKURSER 2018 – anmälningsblanketten öppnas 9.12.2017

Instruktörskurserna börjar i mars och fortsätter ända till oktober. Kurserna arrangeras i samarbete med föreningarna. Med samarbetsföreningen görs ett avtal beträffande kostnaderna för utrymmen, tjänster och utrustning.

Kursdatum finns i SBF:s kalender och anmälningsblanketten öppnas 9.12.2017.

Kurser: Grundkurs och fortsättningskurs för instruktörer, träning för kadett-tävling (NY), kurser för ansvarig instruktör och juniorchef.

I kursprogrammen har infogats övningar i praktisk båthantering och utlärning av den. Se närmare i övningsboken på SBF:s sidor.

 

DEN FÖRSTA KURSBOKEN I SERIEN VILSKETTÄ VESILLE UTKOMMER I DECEMBER

”Vaahtopäät purjehdusleirillä” är en medryckande och skojig berättelse om en minnesvärd lägervecka för sex kompisar. På ett lekfullt och åskådligt sätt bekantar boken sin läsare med grunderna för optimistjollesegling och lägerliv. Bokan ger en insyn i seglingen och väcker intresse för att pröva på sporten.
- Om barnen skulle läsa boken före grundkursen i segling skulle de få ut mycket mera av kursen, säger författaren och seglingsinstruktören Lissu Suursalmi.

Beställning av boken: https://holvi.com/shop/Vaahtopaat/product/e737812a22287cf1d9ed08c292e815f4/

 

Närmare uppgifter om verksamheten för barn och unga:
Mika Hollo
koordinator för barn- och ungdomsverksamheten
mika.hollo@spv.fi
044 088 8440


Seuratuki vuodelle 2018 haettavissa

Seuratukea haetaan sähköisesti, ja haku tapahtuu osoitteessa www.seuraverkko.fi.
Haku avataan 13.11.2017 ja se päättyy 15.12.2017.

Lisätietoja ja ohjeita hankeanomisesta SPV:n Lasten ja Nuorten koordinaattorilta Mika Hollolta.
mika.hollo@spv.fi

Seuratuki lasten ja nuorten harrastusmahdollisuuksien edistämiseen on nyt haettavissa.
Seuratoiminnan kehittämistuki (seuratuki) on tarkoitettu lasten ja nuorten liikuntaharrastuksen lisäämiseen sekä monipuolisen organisoidun liikunnan kehittämiseen.

Seuratuen tavoitteena on edistää matalan harrastuskynnyksen toimintaa lasten ja nuorten liikunnassa ja lisätä toiminnan monipuolisuutta uusien lajien kautta. Seuratoimintaa kehittämällä voidaan myös ennaltaehkäistä liikuntaharrastuksen lopettamista pitämällä nuoret mukana toiminnassa urheilijoina, liikkujina ja seuratoimijoina. Nuorten itsensä ideoimia kehittämishankkeita voidaan myös tukea.

Seuratuen avulla on mahdollista kokeilla innovatiivisia toimintamalleja, lisätä toimintaan monipuolisuutta esimerkiksi uusien lajien kautta tai kehittää lajitoiminnan sisällä harrastustoimintaa. Seuratuen avulla voidaan myös vahvistaa toiminnan laatua ja yhteisöllisyyttä, sekä tukea vapaaehtoistyötä ja edistää monimuotoisen liikunnan kansalaistoiminnan toteutumista.

Tuoreen selvityksen mukaan seuratukihakemusten laatu näyttäisi viime vuosina heikentyneen. Seuratuen hakemista ei pitäisi ajatella vain hankehakemuksen tekemisenä, vaan ihannetilanteessa hakemus rakentuisi osaksi laajempaa seuran kehittämistyötä.

- Entistä enemmän tulisi kiinnittää huomiota seuratuen avulla kehitettävien toimintojen vakiinnuttamisen suunnitteluun, toteaa arvioinnin tehnyt Lari Metsälä LIKES-tutkimuskeskuksesta.

- Hakijan on perehdyttävä hakuohjeisiin huolella ja panostettava hakemuksen tekemiseen, jotta seurassa suunnitellut toimenpiteet välittyvät hakemusten arvioitsijalle. Tukea ja apua seuratoiminnan kehittämiseen saa liikunnan aluejärjestöjen ja liittojen seurakehittäjiltä, korostaa ylitarkastaja Sari Virta opetus- ja kulttuuriministeriöstä.

Haettavissa olevan avustussumman suuruus on 2 500–15 000 euroa vuodessa.
Seuratukeen on varattu 4 miljoonaa euroa. Edellyttäen, että eduskunta osoittaa tarkoitukseen tarvittavat määrärahat vuoden 2018 talousarviossa.


Marcus Kavaleff purjehti Suomen väreissä European Youth Games -kilpailuissa

Nuorten paraurheilijoiden European Youth Games -kisat käytiin Italiassa 9. lokakuuta – 15. lokakuuta. Kisapaikkana toimi Liguria, joka on hallinnollinen alue Luoteis-Italian rannikolla, Ranskan rajalla.

Kilpailuihin osallistui yli 600 nuorta urheilijaa 26 eri maasta. Lajeja kilpailuissa oli kaikkiaan kahdeksan. Suomen joukkue koostui kahdeksasta urheilijasta. Purjehduksessa Suomea edusti vuonna 1999 syntynyt espoolainen Marcus Kavaleff. Hänen seuransa on Helsingfors Segelklubb.

Kavaleff pitää kilpailuita erittäin onnistuneena tapahtumana. Hän kehuu varsinkin kisoissa vallinnutta tunnelmaa sekä avajaisia.

– Suomen joukkueen henki oli loistava. Kaikki kannustivat ja iloitsivat toistensa suorituksista, kertoo Kavaleff.

Purjehduksen kilpailulähdöt olivat ohjelmassa 12. lokakuuta – 14. lokakuuta. Mukana oli yhdeksän venettä. Ranska, Englanti, Italia ja Hollanti olivat mukana kahdella veneellä. Kavaleff purjehti Suomen ainoana edustajana.

Kilpailun voitti Ranskan Ange Margaron. Hän voitti seitsemästä lähdöstä kolme ja sijoittui kolmesti toiseksi. Hopeaa pokkasi Iso-Britannian Rory McKinna ja pronssia Olivier Vuijk Hollannista. Kavaleff oli lopputuloksissa kahdeksas. Hänen paras lähtönsä oli kuudennen startin neljäs sija.

Viimeinen kilpailupäivä oli ongelmallinen. Silloin pystyttiin purjehtimaan vain yksi lähtö ja sitäkään ei kokonaan. Syynä olivat vaikeat tuuliolosuhteet. Kevyet tuulet olivat hankaloittamassa purjehdusta läpi kisojen. Kavaleff sijoittui viimeisessä lähdössä kuudenneksi.

Nuori espoolainen paransi otteitaan läpi kisojen. Sijat 5.–8. selvitettiin varsin pienillä marginaaleilla. Kavaleff kärsi kisojen avauspäivänä pienistä teknisistä ongelmista ja törmäsi yhdessä lähdössä toiseen veneeseen. Hän harmittelee, että viimeiset lähdöt jäivät purjehtimatta. Kavaleffin mielestä sijoitukset kolmen kärkeen olisivat olleet realismia viimeisissä lähdöissä.

– Alkuvaikeuksien jälkeen onnistuttiin ottamaan hyvät asiat joka lähdöstä talteen. Toisen kisapäivän jälkeen oli tunne, että viimeiselle päivälle on roimasti vauhtia, Kavaleff sanoo.

– Ensimmäisen päivän ongelmat ja taktiset virheet murskasivat toiveet hyvästä loppusijoituksesta. Viides sija jäi harmittavan lähelle ja siihen olisin ollut ihan tyytyväinen.

Hän mainitsee lähtöjen onnistuneen erityisen hyvin kilpailuiden aikana. Kavaleff kertoo, että niihin oli etukäteen jo kiinnitetty huomiota ja jokainen lähtö onnistui takaamaan hyvät asetelmat kisaan.

Kavaleffin tulevaisuuden tähtäin on asetettu paralympialaisiin. Tällä hetkellä purjehdus ei kuulu kilpailuiden ohjelmaan ja Kavaleff ei osaa arvioida tuleeko laji takaisin. Tavoite siintää silti kirkkaana nuoren espoolaisen mielessä.

– Tähtäin on kaikesta huolimatta siellä. Sinne päästäkseen on tehtävä paljon oikeita päätöksiä ja ratkaisuja.

 

 

 

Lopputulokset:

1 FRA 2833 Ange Margaron, Raphael Bizieux 9,0                                                  (3) 2 2 1 1 1 2

2 GBR 2436 Rory McKinna, Jenna Snedker 12,0                                                    1 1 1 3 (4) 3 3

3 NED 2712 Olivier Vuijk, Inge de Vries 13,0                                                             2 3 (4) 2 3 2 1

4 GBR 2815 Adam Billany, GBR, Ryan Sallens 24,0                                              (6) 5 3 4 2 5 5

5 ITA 2434 Davide Di Maria, Morgan Segatore 34,0                                           5 4 6 5 7 7 (8)

6 NED 2708 Daan Waterlander, Oost Wouter 35,0                                              4 7 (dsq) 6 8 6 4

7 FRA 2841 Océane Gautier, Enzo Cìvade 38,0                                                     (9) 6 5 7 5 8 7

8 FIN 764 Marcus Kavaleff, Jyri Koukkari 39,0                                                       8 (9) 7 8 6 4 6

9 ITA 2433 Francesco Maria Maglione, Alessandro Migliaccio 50,0               7 8 8 (9) 9 9 9


Vielä ehdit Yhdessä Vesille - Suomi 100 -gaalaan!

Hyvä SPV:n jäsen,

Lauantaina 18. marraskuuta 2017 on luvassa paitsi illan huipentava Yhdessä Vesille - Suomi 100 -gaala, myös mielenkiintoista seuraohjelmaa iltapäivän mittaan.

Voit ilmoittautua mukaan yhteen kello 12 alkavaan ohjelmaan ja jatkaa päivää Juniorista huipulle -seminaarissa.

Kello 12: Tutustuminen Liikenneviraston alusliikennepalvelu VTS:ään (Vessel Traffic Services). Tapaaminen Liikenneviraston Liikennekeskukset -osastoööa Suomenlahden meriliikennekeskuksessa, Vilhonvuorenkatu 2-4. Mikäli tulijoita on paljon, järjestämme toisen käynnin kello 13.

Kello 12: Tutustuminen Viking Line Gabriellan komentosillalle ja konehuoneeseen. HUOM! tapaaminen Hotel Scandic Grand Marinan vastaanotolla kello 11.45, josta siirrymme yhdessä laivalle. Mukaan mahtuu 40 nopeinta ilmoittautujaa.

Kello 14-17 Juniorista huipulle -seuraseminaari. Katso tilaisuuden ohjelma: KUTSUJuniorista huipulle -seminaariin. Grand Marina Congress Center, Nautica-sali

Kaikki ohjelmat ovat maksuttomia. Ennakkoilmoittautuminen 14.11. mennessä täältä.

Tarjoamme kahvia ja pientä purtavaa Grand Marina Congress Centerin Nautica-salin yhteydessä kello 14 alkaen.

****

Tervetuloa Yhdessä Vesille – Suomi 100 -gaalaan ja syysliittokokoukseen!

Tervetuloa juhlistamaan Suomen 100-vuotista itsenäisyyttä sekä purjehduksen ja veneilyn vuotta 2017 Yhdessä Vesille – Suomi 100 -gaalaan Helsingin Katajanokalle, Marina Congress Centeriin 18.11.2017 kello 18 alkaen. Illan ohjelmassa on hyvää ruokaa ja mukavaa seuraa. Myös vuoden tekijät palkitaan ja kauden saavutuksia juhlitaan.

Liittokokous pidetään Marina Congress Centerissä sunnuntaina 19.11. Vaihtuviin luottamushenkilötehtäviin valitaan jälleen pätevät henkilöt ja päätetään tärkeistä liiton asioista.

Varaa paikkasi jo nyt!

Ilmoittaudu gaalaan >>

Ilmoittaudu liittokokoukseen >>

Marina Congress Centerin osoite: Katajanokanlaituri 6, 00160 Helsinki


Säsongavslutning och höstförbundsmöte 18-19 november

Välkommen att samtidigt fira Finlands hundraåriga självständighet och seglings- och båtsportåret 2017. Det sker på Tillsammans Till Sjöss – Finland 100 galan på Marina Congress Center på Skatudden i Helsingfors den 18 november 2017 med början kl. 18. På programmet god mat och trevligt sällskap. Årets bästa prestationer och de som har utfört dem premieras.

Förbundsmötet hålls på Marina Congress Center söndagen 19 november. Till de förtroendeposter, som blir lediga väljs igen kompetenta personer och beslut fattas om frågor som är viktiga för förbundet.

Boka din plats redan nu!

Anmäl dig till galan >>

Anmäl dig till förbundsmötet >>

Adressen till Marina Congress Center är Skatuddskajen 6, 00160 Helsingfors


Ilmoittaudu SPV:n monipuoliseen seurapäivään 18.11.

Hyvä SPV:n jäsen,

Lauantaina 18. marraskuuta 2017 on luvassa paitsi illan huipentava Yhdessä Vesille - Suomi 100 -gaala, myös mielenkiintoista seuraohjelmaa iltapäivän mittaan.

Voit ilmoittautua mukaan yhteen kello 12 alkavaan ohjelmaan ja jatkaa päivää Juniorista huipulle -seminaarissa.

Kello 12: Tutustuminen Liikenneviraston alusliikennepalvelu VTS:ään (Vessel Traffic Services). Tapaaminen kello Liikennevirasto, Liikennekeskukset -osasto Suomenlahden meriliikennekeskus, Vilhonvuorenkatu 2-4. Mikäli tulijoita on paljon, järjestämme toisen käynnin kello 13.

Kello 12: Tutustuminen Viking Line Gabriellan komentosillalle ja konehuoneeseen. HUOM! tapaaminen Hotel Scandic Grand Marinan vastaanotolla kello 11.45, josta siirrymme yhdessä laivalle. Mukaan mahtuu 40 nopeinta ilmoittautujaa.

Kello 14-17 Juniorista huipulle -seuraseminaari. Katso tilaisuuden ohjelma: KUTSUJuniorista huipulle -seminaariin. Grand Marina Congress Center, Nautica-sali

Kaikki ohjelmat ovat maksuttomia. Ennakkoilmoittautuminen 14.11. mennessä täältä.

Tarjoamme kahvia ja pientä purtavaa Grand Marina Congress Centerin Nautica-salin yhteydessä kello 14 alkaen.

****

Tervetuloa Yhdessä Vesille – Suomi 100 -gaalaan ja syysliittokokoukseen!

Tervetuloa juhlistamaan Suomen 100-vuotista itsenäisyyttä sekä purjehduksen ja veneilyn vuotta 2017 Yhdessä Vesille – Suomi 100 -gaalaan Helsingin Katajanokalle, Marina Congress Centeriin 18.11.2017 kello 18 alkaen. Illan ohjelmassa on hyvää ruokaa ja mukavaa seuraa. Myös vuoden tekijät palkitaan ja kauden saavutuksia juhlitaan.

Liittokokous pidetään Marina Congress Centerissä sunnuntaina 19.11. Vaihtuviin luottamushenkilötehtäviin valitaan jälleen pätevät henkilöt ja päätetään tärkeistä liiton asioista.

Varaa paikkasi jo nyt!

Ilmoittaudu gaalaan >>

Ilmoittaudu liittokokoukseen >>

Marina Congress Centerin osoite: Katajanokanlaituri 6, 00160 Helsinki


Säsongavslutning och höstförbundsmöte 18-19 november

Välkommen att samtidigt fira Finlands hundraåriga självständighet och seglings- och båtsportåret 2017. Det sker på Tillsammans Till Sjöss – Finland 100 galan på Marina Congress Center på Skatudden i Helsingfors den 18 november 2017 med början kl. 18. På programmet god mat och trevligt sällskap. Årets bästa prestationer och de som har utfört dem premieras.

Förbundsmötet hålls på Marina Congress Center söndagen 19 november. Till de förtroendeposter, som blir lediga väljs igen kompetenta personer och beslut fattas om frågor som är viktiga för förbundet.

Boka din plats redan nu!

Anmäl dig till galan >>

Anmäl dig till förbundsmötet >>

Adressen till Marina Congress Center är Skatuddskajen 6, 00160 Helsingfors


Syksyn ohjaajakoulutus 27.-29.10.2018 HSS, Helsinki

Keväällä testattu yhdistelmäkoulutusta jatketaan syksyn kurssijaksolla.

Kurssitarjottimella on Ohjaajan perus- ja jatkokurssi (juniorit, aikuiset ja laudat)
Opetuksessa sovelletaan purjehtijan harjoituskirjaa.
Opetusveneinä: junnuohjaajilla opti, aikuisohjaajilla Laser 16 ja Elliot sekä lautakurssilla Open Bic.

Jatkokursilaiset jatkavat taitopetusta sinisen ja punaisen tason harjoitteilla sekä harjoittelevat kadetti kilpailujen perusvalmennusta.

Ilmoittautuminen tästä linkistä>>>
Huom! kirjoita myös lisäkommenttiin (kohta 3) mihin osa-alueeseen osallistut (junnuperus, aikuisperus, lautaperus tai junnujatko)

Ilmoittautumisen jälkeen saat ohjeet kurssille ja aloitustehtävän.

Ohjaajan perus- ja jatkokurssi (juniorit aikuiset ja laudat) HSS2017 syksy

Lisätietoja
Lisätietoja :
Mika Hollo, mika.hollo@spv.fi
HSS Junior Coordinator,
juniorcoordinator.hss@gmail.com


Junioritoiminnan syysterveiset

Nappaa tärpit syksyn junioritoimintaan!

OKM Seuratoiminnan kehittämistuki 2018
Seuratuen haku avautuu marraskuun alussa. Haku tehdään sähköisenä osoitteessa seuraverkko.fi. Haku päättyy joulukuun puolessa välissä. Opetus- ja kulttuuriministeriö julkistaa seuratuen 2018 hakukriteerit lähiaikoina.

Junioritoiminnan kysely 2017
Pyydämme kaikkia seuroja vastaamaan vuosittaiseen kyselyyn (20.10.2017 mennessä), jotta saamme lajimme toiminnasta kattavamman kuvan sekä voimme luoda paremmin seuroja tukevaa toimintaa tulevina vuosina. Kyselyyn pääset tästä.

Vesisankarit ja lajiesittelyt kouluille talvella 2017-2018
Varaukset SPV:n varusteista kannattaa tehdä ajoissa. Ajankäyttö ja tilat ovat haasteellisia näissä tapahtumissa. Autamme ideoimaan lajiesittelyt tehokkaiksi. Tutustu lajiesittelymahdollisuuksiin klikkaamalla aihetta: Vesisankarit ja If Veneilykoulu.

Simulaattori ja muut esittelytarvikkeet
SPV:n suosittua sähköistä purjehdussimulaattoria voi lainata syksyn ja talven tapahtumiin. Simulaattori on hyvä väline seuratoiminnan esittelyyn. Varaukset tulee lähettää suoraan Mika Hollolle. Varsinaista vuokraa SPV ei simulaattorista peri vuonna 2018, mutta kuljetus- ja varastointikustannukset tarkastetaan tapauskohtaisesti.

VALO yhdistyi Olympiakomiteaan ja kaikki Sport.fi-sivuston tiedot siirtyivät osoitteeseen olympiakomitea.fi/seuratoiminta/lasten-urheilu/tietoa-lasten-urheilusta/. Kyseiset linkkilistat korjataan myös spv.fi/lapset-ja-nuoret/ sivustolle.

 
Lisätietoja lasten- ja nuortentoiminnoista:
Mika Hollo
Lasten ja nuorten veneilytoiminnan koordinaattori
e-mail: mika.hollo@spv.fi
puh. 044 088 8440

***

Hösthälsningar från barn- och ungdomsverksamheten

Ta vara på höstens tips för juniorverksamheten!

Undervisnings-och kulturministeriets utvecklingsstöd för föreningar 2018

Ansökningar om föreningsstöd kan göras från början av november. Ansökan görs elektroniskt via seuraverkko.fi. Ansökningstiden går ut i mitten av december. Kriterierierna för stödet 2018 publiceras snart.

Enkät om juniorverksamheten 2017
Vi ber alla föreningar svara på den årliga enkäten senast 20.10. Den ger oss en komplett bild av verksamheten inom vår sport och ger oss möjligheter att utveckla sådana tjänster, som stöder föreningarna. webropolsurveys.com/S/A64DA3C764642CFB.par

Vattenhjältarna-konceptet och presentationer av båtsport i skolorna 2017-2018
Boka SBF:s utrustning i tid. Tidsschemat och utrymmena är väsentliga för att de här evenemangen skall lyckas. Vi hjälper  er att göra bra presentationer. Läs mera om Vattenhjältarna och If Båtskolan.

Simulatorn och övrig presentationsutrustning
Den populära elektriska seglingssimulatorn kan lånas till evenemang under hösten och vintern. Simulatorn är ett bra hjälpmedel för att presentera föreningsverksamheten. Bokningar görs direkt till Mika Hollo. Förbundet uppbär inte hyra för simulatorn under år 2018 men fakturerar för transport och uppbevaring enligt överenskommelse.

Grenförbundens centralorganisation VALO fusionerades med Olympiakommittén och alla uppgifter på Sport.fi- sidorna flyttas till adressen: olympiakomitea.fi/seuratoiminta/lasten-urheilu/tietoa-lasten-urheilusta/. Också listan över de olika länkarna flyttas över till sv.spv.fi/barn-och-ungdom/ sidorna.


Uppgifter om barn-och ungdomsverksamheten

Mika Hollo
Koordinator för barn-och ungdomsverksamheten
e-mail: mika.hollo@spv.fi
tel.. 0440888440


Koulumestaruuskilpailut käytiin iloisissa ja rennoissa merkeissä

Purjehduksen koulumestaruuskilpailut käytiin perjantaina 15. syyskuuta. Purjehduspaikkana oli Helsingfors Segelsällskap ry:n satama Liuskasaaressa. HSS toimi kilpailun järjestäjänä yhteistyössä Brändö Seglaren ja SPV:n kanssa. Kilpaveneenä toimi Laser 16.

Mukana kisoissa oli peräti 21 koulua. Koulumestaruuskisojen luonteeseen kuuluu, että tarjotaan mahdollisuuksia kokemattomammille nuorille. Joukkueissa olisi tarkoitus olla ainakin yksi sellainen, jolla ei ole kilpapurjehdustaustaa. Patrik Pauloff Laajasalon yläasteelta on yksi heistä. Hän kertoo tapahtuman olevan erittäin hauska, mutta myös opettavainen.

– Olen oppinut hyvin mitä veneessä kuuluu tehdä. Hyvin on mennyt, Pauloff sanoo.

Tuloksellisesti Laajasalon kilpailut eivät kuitenkaan ollut täysosuma. Pauloff kertoo, että heillä oli ongelmia veneen kanssa ja jatkopaikka jäi haaveeksi.

Syyssateet jättivät suurilta osin kilpailutapahtuman rauhaan ja taivas repesi otollisesti vasta finaalitaisteluiden tauottua. Nuoret purjehtijat, toimitsijat sekä katsojat pääsivät paistattelemaan aika-ajoin jopa aurinkoisessa säässä.

Tunnelma Liuskasaaressa oli kilpailuiden alusta saakka rento ja iloinen. Hymynkareet loistivat lasten kasvoilla ja innokas yhdessä tekemisen tunnelma paistoi jokaisen touhutessa. Nuoret purjehtijanalut viettivät hauskaa yhteistä päivää, mutta kyse oli kuitenkin myös kilpailusta.

Tiukka taistelu käynnissä.

Lapsille ominainen luonnollinen ja viaton kilpailuvietti ei vaadi erikseen herättelyä. Veneistä kuuluu, että mukana eletään tunteella. Alkulohkolähtöjen jälkeen alkaa välitön kisatapahtumien purkaminen. Saarnilaakson yläaste tekee protestin reitin varrella tapahtuneesta. Kaksi kolmen hengen joukkuetta marssii protestikäsittelyyn, aivan ison maailman tyyliin. Protesti ei tällä kertaa mene läpi ja Saarnilaakso putoaa niukasti jatkosta.

Xiaojian Keinänen Raumanmeren peruskoulusta voitti Optareiden Pohjoismaiden mestaruuden tytöissä heinäkuussa. Hänen mielestään koulumestaruuskilpailuiden ja normaalien kisojen luonteissa on eroja.

– Tunnelmaltaan nämä koulumestaruuskilpailut ovat paljon rennompia kuin normaalit kisat. Täällä sijoituksella ei ole niin paljon merkitystä. Tarkoitus on antaa kokemusta niille, jotka eivät ole kauheasti kilpailleet, Keinänen kertoo.

Xiaojian Keinänen Raumanmeren peruskoulusta nautti tapahtumasta.

Myös hän korostaa kilpailuiden hauskuutta ja ystävien kanssa olemista, mutta Keinänen näkee selviä hyötyjäkin.

– Tämä on kiva tapahtuma ja saa paljon kokemusta erilaisista veneistä, sanoo Keinänen.

Raumanmeren peruskoulukaan ei lopulta päässyt alkulohkoista jatkoon. Tampere (Tampere Steiner, Juhannuskylän koulu ja Hatanpää) sen sijaan pääsi aina finaaliin asti. Tamperelaisnuoret kiisivät lopulta aina mestaruuteen asti. Heidän joukkueensa kokemattomampi purjehtija oli Ossi Suominen.

– Olen harrastanut nyt vuoden kilpapurjehdusta, mutta en ole käynyt yhdessäkään ranking-kisassa vielä. Pienestä asti olen purjehtinut köliveneellä, Suominen kertoo.

Kuten muut edellä myös Suominen korostaa kilpailuiden hauskaa ja rentoa kokonaiskuvaa. Voittajajoukkueen jäsen on myös erittäin varman oloinen viimeisessä lauseessaan.

Voittajakoulu Tampereen Ossi Suominen

– Kyllä tällaiset tapahtumat varmasti innostavat lapsia aloittamaan kilpapurjehduksen!

Kilpailuissa oli paikalla suomalaisen purjehduksen huippuja, kun Lontoon olympiapronssimitalistit Silja Kanerva ja Mikaela Wulff tsemppasivat nuoret kilpailijat vesille. Palkinnot jakoi kansanedustaja Sari Multala, joka voitti purjehdusurallaan huikeat 13 arvokilpailumitalia.

– On hienoa, että koulumestaruuskisoissa lapset pääsevät purjehtimaan yhdessä muiden kanssa ja aiemmin purjehdusta harrastamattomat kokeilemaan lajia. Ensikertalaisilla oli kuulemma ollut tosi hauskaa, Multala iloitsi.

 

 

Finaalin lopputulokset

 

  1. Tampere (Tampereen Steiner, Juhannuskylän koulu ja Hatanpää). Joukkueella Aksu Orama, Helmi Inget, Ossi Suominen
  2. Lycieparkens Skola. Joukkueella Lucas Hoviniemi, Lukas Fagerholm, Marie Lindström
  3. Espoonlahden koulu. Joukkueella Ilari Muhonen, Veeti Vuorinen, Niklas Pitkänen
  4. Uudenkaupungin yläkoulu. Joukkueella Camilla Lehtonen, Veikka Kuisma, Rasmus Salminen
  5. Lagstad Skola. Joukkueella Simon Karlemo, Oscar Hoffman, Filip Holm
  6. Grundskolan Norsen. Joukkueella Ebbe Heinilä, Kim-Oskar Godenhjelm, Rickard Granqvist
  7. Helsingin Suomalainen yhteiskoulu. Joukkueella Leevi Tarjanne, Mikaela Söderberg, Tobias Linko